This is version . It is not the current version, and thus it cannot be edited.
[Back to current version]   [Restore this version]

Muistan kuulleeni, että keskikastin pelaajien tulisi keksiä keinoja, joilla vahvimmat pelaajat houkutellaan turnaukseen. Tämä huolestuttaa minua, sillä olen kuvitellut, että turnaukseen tullaan pelaamaan. Jos vahvimmat pelaajat menettävät halunsa tulla pelaamaan, niin silloin he ovat menettäneet jotakin, mitä ei voi korvata.

On ymmärrettävää, että vastus, joka Suomessa on tarjolla vahvimmalle pelaajalle, ei ole täysin tyydyttävää. Ennen tämä ei kuitenkaan estänyt vahvimpia kiertelemässä turnauksissa myös maaseudulla. Jos tilanne on muuttunut jonkin gohon liittymättömän seikan tähden, mitään ei voi eikä kuulukaan tehdä. Luin joskus rec.games.go:sta, kun joku britti protestoi, että siviilielämä - työt ja perhe - ryöstää gonpelaajia kesken parhaan tuotantokauden. Ilmiö siis tunnetaan muuallakin.

Ehkä keskikastin pelaajien ei tulisi keksiä keinoja, joilla vahvimmat pelaajat houkutellaan turnauksiin. Turnauksissa pelaamisen pitäisi olla houkuttelevaa itsessään.

-- Teemu Rovio, 5.2.2003

Oma arvaukseni on, että kyseeseen tulee melkoiselta osin pitkästyminen aina siihen samaan. Tämän lisäksi pitkäaikainen tasotuspelien pelaaminen alkaa kantaa veronsa. Ainakin itselläni näillä on suurehko merkitys.

Siviilielämä tietty syö, välillä enemmän ja välillä vähemmän. Sille ei voi mitään, ollaan kuitenkin amatöörejä, ja sitä vastaan taisteleminen ei vain tule toimimaan. Pitkäaikainen kokemus kertoo, että suuri osa niistä, jotka "eksyivät" elämän puolelle, tulevat takaisin ja jatkavat pelaamistaan. Ellei sitten ole jotain erityistä syytä lopettaa kokonaan -- ja silti on koko joukko entisiä pelaajia, jotka vain aloittivat uuden elämän (ja lopettivat gon.)

Ehkäpä nyt on suvantovaihe, ja usean pelaajan voimavarat ja mielenkiinto ovat vain puhki kulutettuja samanaikaisesti. Jos näin, millään pakkokeinolla ei näitä pelaajia mukaan saada, ja porkkanatkin lienevät jongin aikaa tehottomia... Tässä tapauksessa asia tietty korjaantuu ajan kanssa, nopeamman yrittäminen väkisin ei luullakseni aiheuta kuin vahinkoa.

Jep, arvailua, vaan perustuu omiin fiiliksiini.

-- ObOlli.

Oikeastaan on hiukan ristiriitaista, että terävin kärki on tällä hetkellä hiukan pitkästyneitä, vaikka suomalainen Go elää (ainakin minun mielestäni) parasta aikaansa. Mutta, en tiedä ihmisten motiiveja enkä koita niitä arvaillakaan, todetaan tilanne olevaksi.

Takapotku toimii hyvänä indikaattorina pelaajien kasvusta, entiset ennätykset taitavat mennä rikki roimasti. Ja myöskin kerhojen pelaajamäärät ovat kasvaneet mukavasti. Arvioisin, käyttäen Takapotkun ja Jaakko Munkin ennakkoilmottautumislistoja hyväkseni, että turnausaktiivien määrä on lähes tuplaantunut viimeisen kahden vuoden aikana. Mikäli kehitys jatkuu tällaisena niin muutaman vuoden päästä saatetaan saada satakin turnaajaa rikki? Uskallan olettaa, että näiden pelaajien tuoma liikemäärä tuo myös kovat pelaajat paikalle, mikäli uusia "uhkia" ei tule alapuolelta niin ainakin mielenkiinnosta ja ovathan palkinnotkin jo vähän mukavemmat. Eikös?

-- Falla 05.02.2003

Turnauksen suuri koko muuten antaa mahdollisuuksia nostaa palkintosummia ja tehdä turnauksen houkuttelevammaksi ulkomaalaisille vahvoille pelaajille, jotka arpovat, mille muille maille kannattaa mennä omenoita ostamaan ja kaalinpäitä kauppaamaan. Ulkomaalaisia voidaan houkutella myös muiden turnausjärjestelyiden avulla, joihin kuuluvat aikataulu, turnausluokka, turnauspaikan viihtyisyys ja sijainti sekä mahdolliset sivutapahtumat. Tietenkin myös turnauksen markkinointi vaikuttaa sen houkuttelevuuteen. (Takapotkusta näyttää tulevan houkutteleva turnaus.)

-- Markku Jantunen, 6.2. 2003

Jatkan Turun jälkipyykistä täällä. Minusta kannattaisi myös kysyä mikä tuo pelaajia kansallisen huipun alapuolelta turnaukseen. Turussa osallistuminen oli:

Taso%
5 dan50
4 dan -
3 dan 0
2 dan 25
1 dan 57
1 kyu 14

Ainostan shodaneita oli suurempi osuus kuin 5 daneja. Kannattaisi keskittyä huokuttelemaan 2-3 danin pelaajia turnaukseen. Muutama 1 kyu lisääkään ei olisi pahitteeksi. Viime Takapotku pyrki houkutteleaam paikalee 1-2 danin pelaajia ja onnistui siinä. Seuraavaan on jo ilmoittautunut 3 ja 5 dan.

Matti Siivola 12.12.2003

Matti puhuu asiaa.

Itse käyn harvoissa turnauksissa, koska muut asiat eivät mahdollista kovin monia turnauksia. Jos käytän vähiä käyntikertoja turnaukseen, jossa sitten on kovin epätasaista pelejä, niin kyllä harmitaa. Tämä varmaan vähensi turnausten kiertämistäni esihistoriallisina aikoina.

Turnauksia arvioi aina edellisen pohjalta, muita tapoja on itse asiassa aika vähän. Kivassa turnauksessa käy mielellään uudelleen ja kaikki mitä turnauksen ympärillä tapahtuu, vaikuttaa tähän. Tästä syntyy helposti kierre, mikä lienee aika luonnollista.

Hyvän turnauksen rakentaminen vaatii kärsivällisyyttä. Joskus enemmän, joskus vähemmän. Ja jos tuntuu, että turnaus ei kehity haluamaansa suuntaan, kannattaa varmaan kuunnella kritiikkiä. Pelaajat äänestävät tulemisellaan, mutta eivät automaattisesti kertoa syitään. Kaikki eivät myöskään halua kritisoida Wikissä. Tätä varten kyselyn tekeminen turnauksen toimimisesta voi olla erittäin hyvä idea.

Kommentti Turun GP:hen: Turun turnaukseen menointoa rajoitti epäselvyys turnaus systeemistä silloin kun tein tosiasiallisen päätöksen. Tällöin tieto kun oli, että käytössä on jonkinlainen ryhmäjako. Olen kiinnostunut lähinnä tasaisista peleistä ja systeemikokeilut sisältävät väistämättä jonkinlaisen riskin.

En vastusta kokeiluja, ilman kokeiluja mikään ei muutu. kokeillessa pitää vain ymmärtää, että ne voivat vaikuttaa osaan pelaajista. Tätä voi huomioida esimerkiksi kuvaamalla kokeilut ajoissa, ennen kuin ihmiset tekevät päätöksiä osallistumisesta. Keskustelullekin kannattaa varata riittävästi aikaa.

-- Lauri Paatero

(Tämä on siistitty kirjoitus, vaikka vieläkin hieman piikikäs. Alkuperäinen vastineeni oli asiaton.)

Mutta tottahan se on, tilastot kertovat. Turussa ei onnistuttu houkuttelemaan vahvoja pelaajia paikalle. Sijaintimmekin oli niin paljon edullisempi go-populaatiojakaumaa ajatellen. Epäonnistumisemme todistavat jo oheiset osallistujamäärätaulukotkin.

Kaikki osallistujat:

Osallistujia1 kyu1 dan2 dan Yhteensä
Takapotku3328
Turku3317

Yli 100 km päästä tulleet:

Osallistujia1 kyu1 dan2 dan Yhteensä
Turku3317
Takapotku1214

Leikkisästi voisi kysyä, ovatko kaikki Korealaiset turnaukset epäonnistuneita koska yhteenkään ei osallistu yli 1% pelaajista millään luokitusasteella.

Muuten, moninkokertaistuneetko palkinnot Takapotkussa on viime vuoteen verrattuna? Turnaus on osa jotain Eurooppalaista systeemiäkin tänä vuonna, cuppiako se nyt oli? Voisiko näillä, erityisesti jälkimmäisellä asialla olla jotain tekemistä sen suhteen, ketä turnaus tänä vuonna kiinnostaa?

Fakta nyt kuitenkin on se, että Turku GP:hin saapui 1 kyu vahvempia kaukomatkalaisia kaikkiaan 8 pelaajaa. Onko tätä kansainväliset turnaukset ja SM-karsinnat/kisat unohtaen ylitetty joskus? Tuskin.

Kaikki kaukaa saapuneet olivat lisäksi pelaajia, jotka ovat olleet Turussa aikaisemminkin. Se palaute, jota minulle henkilökohtaisesti annettiin tästä ja aikaisemmista turnauksista, on ollut erittäin myönteistä ja sitä tuli monelta pelaajalta, pyytämättä. Erityisesti on kehuttu tunnelman rentoutta ja turnausmiljöötä. Selvää on ettei Turkuun tulla testaamaan vahvojen paikallisten kuntoa, koska vahvoja paikallisia ei ole. Turkuun tullaan muista syistä.

Laurille: kuten olen jo aiemmin todennut, tiedotus turnauksesta oli puutteellista ja otan sen täysin omaan piikkiini.

-- Jaakko, 12.12.2003 (editoitu 13.12.2003)

Väitän että Takapotku 2003 on huono vertailukohta. Ekaa kertaa järjestettynä ei mitään perinteitä ollut, kokeiltiin muutamaakin asiaa, kohdennettiin erityisesti 1 dan - 1 kyu porukalle, joka on sen jälkeen kasvanut taas, jonkin verran Turku GP:hen mennessä. Turulla on vahvat perinteet, sen kohde yleisöä on GP:hen osallistuneet, koko suomen dan-pelaajat. Eroja on vaikka kuinka.

-- Jari Koivikko 12.12.2003

Tärkein yksittäinen seikka vahvimpien osallistumiselle taitaa olla tittelin arvo. Toiseksi merkittävin on sijainti. Koska Helsingissä on mahdollista pelata paikallisesti paljon, ei esim. Turku onnistunut houkuttelemaan helsinkiläisiä suhteessa juuri ollenkaan muihin paikkakuntiin verrattuna.

Itse pidän Turun turnausta mukavana tapahtumana. EGF-pisteiden käyttö oli mielestäni todella hyvä asia ja teki turnauksesta paljon "urheilullisemman".

-- Kari Visala 12.12.2003

Mielestäni seuraavissa SM-karsinnoissa voitaisiin käyttää huippuryhmään otettavien lisäkarsintakriteerinä GoR:ia. Jos esimerkiksi ensi vuonna huippuryhmän raja olisi 1 dan, huippuryhmään ei olisi kuitenkaan asiaa GoR:lla, joka on esimerkiksi alle 2000.

Luulen myös, että Kari on oikeassa siinä, että tittelin arvo taitaa olla suurin yksittäinen vahvimpia pelaajia paikalle houkutteleva tekijä. Edes 200 euroa ei taida riittää kovimman kärkikolmikon paikalle houkuttelemiseen. Ehkä 500-1000 euroa alkaisi jo riittää. Kyse on kuitenkin jo sellaisista rahasummista, että joko osallistumismaksut pitäisi moninkertaistaa tai etsiä aika hiton paljon anteliaampia/enemmän sponsoreita. Kumpikaan vaihtoehto ei taida olla lähitulevaisuudessa realistinen.

Suomessa on kaksi titteliturnausta, johon Suomen huippupelaajat ovat aina osallistuneet käytännöllisesti katsoen täysilukuisina: SM-kisat ja Kisei. Mahtaisiko Suomessa olla kiinnostusta yhden tai kahden muun tittelin perustamiseen? Miten olisi vaikkapa Suomen Meijin ja Suomen Honinbo?

-- Markku Jantunen 12.12. 2003

Turun go-kerhon ajatuksena on luonnollisesti ollut Monnyu tittelin perustaminen :)

-- Jaakko, 12.12. 2003

Nyt kun olen jälleen netin ääressä voisinkin kommentoida muutamaa seikkaa.

Ensinnäkin, Takapotkun päämäärät olivat alusta pitäen hieman toisenlaiset kuin millään muulla turnauksella. Aivan alusta asti, siitä rakennettiin edelläkävijää monella tavoin. Areenaa sellaisille kokeiluille joita muut eivät tuntuneet uskaltavan. Esimerkkiä muille sen suhteen että miten turnaus järjestetään kunnolla. Hyvän materiaalin lähdettä sitä vaille olleelle luokituskomitealle. Osoitusta siitä, että pelaajien houkuttelemiseksi ei tarvita keppiä, kun asiat tehdään tarpeeksi hyvin. Ja viimeisenä muttei vähimpänä, rakentamaan niin hyvä turnaus, että ulkomaalaisetkin tulisivat Suomeen saakka sen takia.

Takapotku pyrki johdonmukaisesti näihin päämääriin, vaikkakin asioihin otettiin pitkä tähtäin. Turnauksessa tehtiin ennätyksellinen määrä pieniä kokeiluja, mutta niiden ei annettu häiritä turnauksen osallitujien nautintoa tai viihtyvyyttä, saati turnauksen laatua. Paikan päällä järjestelyt yritettiin hoitaa viimeisen päälle. Turnauksen parametrit (peliaika, järjestelmä, jnpp) järjestettiin sellaisiksi, että kovassa keskinäisessä kisassa olleet korkeat kyut ja matalat danit kiinnostuvat suuresti. Ennen kaikkea, tiedotus yritettiin hoitaa hyvissä ajoin ja avoimesti.

Kaikki tämä auttoi Takapotkun onnistumista. Nyt vuotta myöhemmin, onnistuneilla järjestelyillä on hyvä maine, ja odotamme Takapotkuun huomattavaa pelaajalisää -- siitäkin huolimatta että suuresti kritisoitu 15 minuutin aikasakko myöhästyjille aiotaan kokeilla. Kun on nähty että turnaus toimii, sinne tulee mielenkiintoista populaa, ja tiedotuskin on kasassa, pelaajien on helppo valita juuri Takapotku jos niihin aikoihin ovat vapaita.

Miten sitten Turku? Verrattuna Takapotkuun, ilmoittautumislista ei myöhästynyt. Sen sijaan kaikki muu tiedotus järjestelyistä jäi retuperälle, niin kuin Jaakko yllä kertookin. Tautalla vielä PM, jonka järjestelyt eivät ehkä olleet kaikkia tyydyttäviä, ja kas kun ihmiset ovat varovaisempia. Jos nyt Turku-GP joiltain osin koettiin epäonnistuneeksi, ihmiset luultavimmin tulevat olemaan vieläkin varovaisempia. Epäonnistumisen muistoista on aina vaikea päästä eroon, ja siihen saattaa mennä pitkäänkin.

Miksi sitten tämä vuodatus? Oikomaan väärinkäsityksiä Takapotkusta, ja kertomaan että millä tavoin Takapotku pyrkii houkuttelevaksi turnaukseksi. Kaikin tavoin pyritään parantamaan turnausta ja lisäämään sen houkuttelevuutta osallistujille, sen sijaan että kuviteltaisi ihmisten kiinnostuvan jotenkin maagisesti.

-- DonOlli, 13.12.

Takapotkussa oli erinomaisesti toimiva organisaatio. Oli innostuneisuutta ja järjestelmällisyyttä ja kaikesta näki, että asioita oli mietitty valmiiksi ja huolella. Vuonna 2003 Suomessa järjestetyistä turnauksista Takapotkusta jäi minulle parhaat muistot. Tämä oli erinomainen suoritus sitäkin ajatellet, että tunnelmat Suomen go-piireissä olivat Takapotkun aikaan täällä wikissäkin todella riitaisat. Tulevaisuudessa Takapotkusta varmasti kasvaa vielä hienompi ja toivottavasti myös kansainvälinen turnaus, johon ainakin minä pyrin osallistumaan aikasakostakin huolimatta.

Takapotkun erinomaisuudesta huolimatta Turku GP:tä ei ole koskaan ajateltukaan rakentaa samanlaiseksi. Mielestäni Turku-GP:n ideaalikoko on 30-40 pelaajaa, suurempaa en itse siitä edes haluaisi. Niin kauan kuin minä lähinnä vastaan organisoinnista, asiat tehdään enemmän tai vähemmän vasemmalla kädellä. Toisia tämä näköjään ärsyttää suuresti, toisille se taas tarkoittaa rentoa ja vapautunutta tunnelmaa. Pelaajat äänestävät jaloillaan, kuten täällä on sanottu. Mielestäni onnistuimme tänä vuonna houkuttelemaan turnaukseen erinomaisesti vahvoja pelaajia vaikka toisin on täällä jo monesti väitetty. 4 kyuta ja vahvempia oli paikalla 17 ja se on paljon. Toki Takapotkulla oli enemmän, mutta vain kaksi. Tulevaisuudessa tämä ero toivottavasti kasvaa merkittävästi, koska Takapotku haluaa olla suuri ja mahtava ja me emme. Toivottavasti molemmat onnistuvat tavoitteissaan. Mielestäni Takapotkun vertaaminen Turkuun ei ole kovin mielekästä, mutta en minä sitä aloittanut ja jotenkin koen että on vastattava sellaisiin väitteisiin, että Takapotku onnistui erinomaisesti houkuttelemaan pelaajia (mikä on totta), mutta me emme (mikä ei ole totta).

Yksi asia, jossa Turun toivon ensi vuonna onnistuvan (sikäli kun Turku-GP järjestetään joukkue-SM:stä erillisenä turnauksena), on tukholmalaisten houkuttelu mukaan turnaukseen. Laivat kun kulkevat aikataulullisesti täydellisesti.

Yhtä kaikki sanon vielä, mielestäni A-ryhmä ja B-ryhmä pelasivat erinomaisen turnauksen ja turnaus onnistui kokonaisuudessaan hyvin, ihmiset tuntuivat viihtyvän. Matilla oli ilmeisesti motivaatio-ongelmia, mitä ymmärrän hyvin. Toisaalta vastus oli hänellä tarkkaan tiedossa jo Turkuun lähtiessä. Heikkommat pelaajat sen sijaan väistivät turnausta. Uskoakseni syy on lähinnä ryhmäjaossa, kaikki pelkäsivät epätasaiseen c-ryhmään joutumista.

Muuten, ryhmäjako oli sangen radikaali kokeilu, muttei suinkaan ensimmäinen, jonka olemme tehneet. 1999 pelattiin Turku-cup, jossa ensimmäisenä päivänä pelattiin normaali turnaus, jonka pohjalta pelaajat sijoitettiin seuraavana päivänä cup-systeemiin. No ei siitä systeemistä sen enempää...

Sivuhuomiona vielä, että PM-kisoissa ainakin yritettiin olla säntillisempiä, mutta varmasti sielläkin asiat olisi voinut tehdä paljon paremmin. PM-kisojen kokoisessa turnauksessa pitäisi jo on olla 1-3 järjestäjää, jotka keskittyvät pelkästään organisointitehtäviin. Muistaakseni jonkun 5 danin kommentti turnauksen päätyttyä oli jotakuin, että "Onnistuimme yllättävän hyvin" ...

-- Jaakko, 13.12.

Add new attachment

Only authorized users are allowed to upload new attachments.
« This particular version was published on 05-Sep-2005 00:12 by JaakkoVirtanen.