!!YliGon syysliiga

!Taustaa

YliGon keskiviikon peli-illoissa on rento tunnelma ja väkeä käy ympäri vuoden aika mukavasti. Peli-iltojen peleistä kuitenkin usein puuttuu turnauksista tuttu kovempi vääntö. Peli-illat jatkuvat ennallaan, mutta niiden lisäksi kokeillaan erillistä yliopiston syyslukukauden aikana pelattavaa turnausta.

!Turnauksen formaatti

YliGon syysliiga on kaikille avoin syksyn aikana pelattava turnaus eikä se edellytä YliGon jäsenyyttä. Turnaukseen ilmoittautuvat pelaajat jaetaan luokituksen mukaan viiden tai kuuden pelaajan lohkoihin, jotka pelaavat keskenään syksyn aikana yksinkertaisen sarjan. Lohkot yritetään mahdollisuuksien rajoissa jakaa niin, että lohkojen sisälle ei tule tasa-alkupeleille kohtuuttomia tasoeroja. Jos osallistujien määrä tai taso niin edellyttää, voidaan joissain erityistapauksissa muodostaa neljän tai seitsemän pelaajan lohkoja.

!Turnauksen säännöistä

Vastakkain paritetut pelaajat sopivat jokaisella kierroksella peliajan ja -paikan. Jokaiselle pelille on varattu kahden viikon aika, jonka loppuun mennessä peli on pelattava ja tulos ilmoitettava tähän wikiin. Suositeltu pelipaikka on Kaisla, mutta jos Kaisla on jollekin pelaajalle ongelmallinen paikka (esim. alaikäisyyden vuoksi), joustavuus paikan suhteen on suotavaa. Suosituin peliaika on todennäköisesti keskiviikkona peli-illan yhteydessä, mutta muitakin aikoja kannattaa harkita. YliGolla on Kaislassa noin neljä toimivaa kelloa, joten kaikkia pelejä ei voi mitenkään pelata samaan aikaan.

Kaikki turnauksen pelit ovat tasa-alkuja 6,5 pisteen komilla. Värit valitaan nigirillä. Turnauksen peliaika koostuu 45 minuutin pääajasta ja kanadalaisesta 25 kiveä / 5 min -lisäajasta. Turnaustulokset lähetetään EGF:lle C-luokan turnauksena. Pelit ovat siis vakavia turnauspelejä, joten turnaussäännöistä on joka suhteessa syytä pitää kiinni ja puhelimen laittaminen äänettömälle pelin ajaksi on erittäin hyvä veto.

Turnauksen järjestäjiä ovat Janne Nikula ja Mikko Siukola. Jos yrität sopia pelipaikkaa ja -aikaa, mutta et saa vastustajaan mitenkään yhteyttä tai sopimisessa tulee erimielisyyksiä, ota yhteys turnausjärjestäjiin. Turnauksen tuomari on Miika Nikula. Jos jo sovitun pelin järjestelyihin tai käynnissä olevan pelitilanteen suhteen tulee ongelmia, ota ensisijaisesti yhteyttä tuomariin. Luonnollisesti tuomari ei voi olla Kaislassa aina paikalla, joten toissijaisesti ota yhteyttä turnausjärjestäjiin.

!Palkinnot

Turnauksessa ei ole osallistumismaksua eikä palkintoja, mutta Kaislan tuotevalikoiman avokätinen tarjoaminen voitokkaille pelaajille on ehdottomasti hyvän urheiluhengen mukaista.

!Aikataulu

||Päivä || Tapahtuma
|8. syyskuuta | Ilmoittautuminen päättyy
|9.-10. syyskuuta | Lohkot suunnitellaan ja julkistetaan
|11. syyskuuta | Turnaus alkaa
|11. syyskuuta–24. syyskuuta | Ensimmäinen kierros
|25. syyskuuta–8. lokakuuta | Toinen kierros
|9. lokakuuta–22. lokakuuta | Kolmas kierros
|23. lokakuuta–5. marraskuuta | Neljäs kierros
|6. marraskuuta–19. marraskuuta | Viides kierros
|20. marraskuuta–3. joulukuuta | Kuudes kierros
|4. joulukuuta–17. joulukuuta | Seitsemäs kierros
|17. joulukuuta | Turnaus päättyy

!!Lohkot

Lohkot on nyt muodostettu. Kierroskohtaiset paritukset julkistetaan vielä viikonlopun aikana. A-lohko on suunniteltua isompi ja käsittää kahdeksan pelaajaa. Näin tehtiin ennen kaikkea siksi, että halutuimmasta A-lohkosta ei tule liian pientä, joten 1 kyut otettiin mukaan. Pelaajien jakaminen neljään viiden hengen lohkoon ei ollut turnauksen tavoitteiden kannalta mielekästä. Turnauksessa joudutaan seitsemän pelaajan B-lohkon vuoksi joka tapauksessa pelaamaan seitsemän kierrosta ja kahdeksan hengen lohko voidaan pelata samassa kierrosmäärässä kuin seitsemän hengen lohko.

!A-lohko (2 dan–1 kyu)

|| Nimi || Luokitus
| Miika Nikula | 2 dan
| Mika Urtela | 2 dan
| Mikko Siukola| 1 dan
| Eero Hippeläinen| 1 dan
| Olli Hella | 1 dan
| Aleksi Savolainen | 1 kyu
| Ari-Pekka Perkkiö | 1 kyu
| Juho Heikkinen | 1 kyu

!B-lohko (2 kyu–4 kyu)

|| Nimi || Luokitus
| Janne Nikula | 2 kyu
| Samuel Ritakallio | 2 kyu
| Juho Pennanen | 3 kyu
| Aapo Kyrölä | 3 kyu
| Simo Vanhala | 3 kyu
| Kalle Timperi | 4 kyu
| Petri Mahanen | 4 kyu

!C-lohko (5 kyu–9 kyu)

|| Nimi || Luokitus
| Ilkka Kosunen | 5 kyu
| Joonas Ylönen | 5 kyu
| Konsta Pälvi  | 6 kyu
| Antti Niemi | 6 kyu
| Visa Röyskö | 6 kyu
| Leo Partanen | 9kyu

!Kysymyksiä ja keskustelua

Maksaako tää hupi jotakin? --[Konsta]

Ei. Todennäköisimmin pelejä pelataan Kaislassa, jossa on tietysti kohteliasta tilata jotain, mutta mitään osallistumismaksua turnaukseen ei ole. --[Janne|JanneNikula]

Entäs seitsemän pelaajan lohkoissa se mahdollinen seitsemäs kierros? --juhotus

Jos lohkossa on seitsemän pelaajaa, jokainen pelaa kuutta vastustajaa vastaan, joten kierroksia on kuusi. --Janne

Hm, tarkemmin ajatellen jos pelaajia on pariton määrä, joudutaan tietysti n-pelaajan lohkossa pelaamaan n kierrosta eikä n-1 kierrosta kuten parillisissa lohkoissa. Ehkä on vain parempi välttää seitsemän pelaajan lohkoja, koska seitsemän kertaa kaksi viikkoa on kuitenkin turhan pitkä aika turnaukselle. --Janne