!!YliGon syysliiga

!Taustaa

YliGon keskiviikon peli-illoissa on rento tunnelma ja väkeä käy ympäri vuoden aika mukavasti. Peli-iltojen peleistä kuitenkin usein puuttuu turnauksista tuttu kovempi vääntö. Peli-illat jatkuvat ennallaan, mutta niiden lisäksi kokeillaan erillistä yliopiston syyslukukauden aikana pelattavaa turnausta.

!Turnauksen formaatti

YliGon syysliiga on kaikille avoin syksyn aikana pelattava turnaus eikä se edellytä YliGon jäsenyyttä. Turnaukseen ilmoittautuvat pelaajat jaetaan luokituksen mukaan viiden tai kuuden pelaajan lohkoihin, jotka pelaavat keskenään syksyn aikana yksinkertaisen sarjan. Lohkot yritetään mahdollisuuksien rajoissa jakaa niin, että lohkojen sisälle ei tule tasa-alkupeleille kohtuuttomia tasoeroja. Jos osallistujien määrä tai taso niin edellyttää, voidaan joissain erityistapauksissa muodostaa neljän tai seitsemän pelaajan lohkoja.

Tarkemmat paritukset ja lohkot suunnitellaan ilmoittautumisen päätyttyä. Vastakkain paritetut pelaajat sopivat jokaisella kierroksella peliajan ja -paikan. Jokaiselle pelille varataan kahden viikon aika, jonka loppuun mennessä peli on pelattava ja tulos ilmoitettava.
 
Kaikki turnauksen pelit ovat tasa-alkuja 6,5 pisteen komilla. Turnauksen peliaika koostuu 45 minuutin pääajasta ja kanadalaisesta 25 kiveä / 5 min -lisäajasta. Turnaustulosten lähettämistä EGF:lle ollaan selvittämässä ja jos tällaista formaattia käyttävä turnaus hyväksytään, niin tulokset lähetetään C-luokan turnauksena.

Turnauksen järjestäjiä ovat Janne Nikula ja Mikko Siukola. Turnauksen tuomari on Miika Nikula.

!Palkinnot

Turnauksessa ei ole osallistumismaksua eikä palkintoja, mutta Kaislan tuotevalikoiman avokätinen tarjoaminen voitokkaille pelaajille on ehdottomasti hyvän urheiluhengen mukaista.

!Aikataulu

||Päivä || Tapahtuma
|8. syyskuuta | Ilmoittautuminen päättyy
|9.-10. syyskuuta | Lohkot suunnitellaan ja julkistetaan
|11. syyskuuta | Ensimmäinen kierros alkaa

Aikataulu seuraavien kierrosten osalta lyödään lukkoon, kun tarvittavien kierrosten määrä on tiedossa. Jos kierrokset etenevät tasaisesti kahden viikon tahdissa, viides kierros päättyy 19. marraskuuta.

!Ilmoittautuminen

|| Nro || Nimi || Luokitus || Muuta
|[{Counter}]| Miika Nikula | 2 dan | 
|[{Counter}]| Mika Urtela | 2 dan | 
|[{Counter}]| Mikko Siukola| 1 dan |
|[{Counter}]| Eero Hippeläinen| 1 dan |
|[{Counter}]| Olli Hella | 1 dan | 
|[{Counter}]| Aleksi Savolainen | 1kyu |
|[{Counter}]| Ari-Pekka Perkkiö| 1 kyu |
|[{Counter}]| Janne Nikula | 2 kyu | 
|[{Counter}]| Juho Pennanen | 3 kyu |
|[{Counter}]| Samuel Ritakallio | 3 kyu |
|[{Counter}]| Aapo Kyrölä | 3 kyu |
|[{Counter}]| Kalle Timperi | 4 kyu |
|[{Counter}]| Petteri Tamminen | 5 kyu | 
|[{Counter}]| Simo Vanhala | 5 kyu|
|[{Counter}]| Konsta Pälvi  | 6 kyu | 
|[{Counter}]| Antti Niemi | 6 kyu |
|[{Counter}]| Visa Röyskö | 6 kyu | 
|[{Counter}]| Leo Partanen |9kyu |
|[{Counter}]| Esko Arajärvi |9kyu |

!Kysymyksiä ja keskustelua

Maksaako tää hupi jotakin? --[Konsta]

Ei. Todennäköisimmin pelejä pelataan Kaislassa, jossa on tietysti kohteliasta tilata jotain, mutta mitään osallistumismaksua turnaukseen ei ole. --[Janne|JanneNikula]

Entäs seitsemän pelaajan lohkoissa se mahdollinen seitsemäs kierros? --juhotus

Jos lohkossa on seitsemän pelaajaa, jokainen pelaa kuutta vastustajaa vastaan, joten kierroksia on kuusi. --Janne

Hm, tarkemmin ajatellen jos pelaajia on pariton määrä, joudutaan tietysti n-pelaajan lohkossa pelaamaan n kierrosta eikä n-1 kierrosta kuten parillisissa lohkoissa. Ehkä on vain parempi välttää seitsemän pelaajan lohkoja, koska seitsemän kertaa kaksi viikkoa on kuitenkin turhan pitkä aika turnaukselle. --Janne