This is version . It is not the current version, and thus it cannot be edited.
[Back to current version]   [Restore this version]

Keskustelua turnaustyypeistä#

Kooste#


EGF-pistesysteemin toimivuutta on vaikea aliarvioida. On todella onnetonta, että sen perusteella jaetaan matka-apurahoja ja kutsuja arvovaltaisiin turnauksiin(?) Euroopassa.

Mielestäni on kuitenkin syytä vakavasti harkita, kuinka pitkälle Suomessa olisi syytä mennä isänmaamme EGF-pistesaldon maksimoimiseksi. Ollin ehdottama tasa-avausturnauksien osuuden kasvattaminen korotusmahdollisuuksien lisäämiseksi on minunkin mielestäni asken oikeaan suuntaan, josta ei koidu mitään ilmeisiä haittoja. Suomessahan on nykyään kansallisia tasoitusturnauksia jo aika monta: Kanikutonen (Tampere), PoGo Open (Espoo), Jaakko Munkki (Helsinki), Oulun kevätturnaus, Yläkaupungin Yö (Jyväskylä), Kesäleirin haasteturnaus, Kisein tasoitusturnaus (Helsinki) ja Turku GP. Joukkoon en ole laskenut epäsäännöllisiä- tai erikoisturnauksia. Meillä on siis ainakin kahdeksan kansallista tasoitusturnausta. Osa noista tasoitusturnauksista voisi siis muuttua tasa-avausturnauksiksi.

Ehdotan, että ensisijaisesti pääkaupunkiseudun turnauksia muutetaan tasaavausturnauksiksi siksi, että pääkaupunkiseudulla on Suomen suurin yksittäinen pelaajakeskittymä, tihein tasojakauma ja eniten dan-pelaajia. Pääkaupunkiseudulle on myös lyhyt ja vaivaton matka Tampereelta, jossa on Suomen toiseksi suurin ja vahvin pelaajakeskittymä. Periferioissa on eniten tarvetta tasoitusturnauksille, koska harvalla tasojakaumalla on vaikeaa saada mielekästä tasa-avausturnausta.

Mielestäni vähintään PoGo Open voisi aivan hyvin olla tasa-alkuturnaus. Kisein tasoitusturnaukseen ja leiriturnauksiin en koskisi, koska molemmat ovat ensisijaisesti rentoa ajanvietettä. Henkilökohtaisesti en pidä vajailla tasoituksilla pelatuista turnauksista ollenkaan, joten jos jonkin turnauksen järjestäjät ovat kahden vaiheilla ja kompromissiratkaisuna turnaus pelataan vajailla, jään pois. Mutta jos turnaus pelataan ilman tasoituksia, niin tulen paikalle varsin mielelläni edellyttäen, että yli puolet peleistä voi odottaa saavansa pelata samantasoisia tai lähes samantasoisia vastaan. Oma mielipiteeni on toki vain yksi datapiste. Mitä mieltä muut ovat?

Siitä, millaisena Suomen pelaajapopulaatio haluaa eri turnaukset järjestettävän, voisi vaikka äänestää. Miten äänestys kannattaisi järjestää?

-- MarkkuJantunen, 13.11. 2002


Yksi syy (ehkä isoin ajanpuutteen lisäksi), miksi minä en ole käynyt juurikaan turnauksissa on se, että suurin osa niistä on tasoitusturnauksia. Minusta tasoituspeli on luonteeltaan opetuspeli, ja kun siitä tehdään vakavamielistä turnauksissa, siitä tulee pelkkää hameten/nössöilyn opettelua. EVVK tasoituspelit, kuka osaa pelata niitä parhaiten tai sattuu olemaan aliluokitetuin pelaaja. Opettaminen on sitten asia erikseen.

Edellinen pätee erityisesti yli 3 kiven tasoituspeleille, 3 kiveen asti asia on vielä ajateltavissa.. Niissä kun ei välttämättä enää tarvitse pelata ihan älyttömiä trikkejä, ja kuulemma pelkkä vastustajan virheiden hyödyntäminen onkin paras tapa. Silloin annetaan heikommalle vain vähän etumatkaa, eikä muuteta pelin luonnetta ihan tyystin, mikä on mielestäni tavallaan OK. Nykyään tasoitukset yleensä lopetetaan 9 kiveen (ingissä ei taideta..), minusta 3 olisi parempi. Kyllä 7 kyuun sisällä pitäisi jo löytyä riittävästi vastustajia (daneista puhumattakaan). Itse asiassa voisi yleistää: raja pitäisi vetää kussakin turnauksessa siihen pienimpään mahdolliseen tasoitukseen, jolla vielä löytyy riittävästi vastustajia. Mitä vähemmän tasoituksia, sitä oikeampaa goota.

Ideaali on toki tasa-alkuturnaus, jossa on tarpeeksi kaikentasoisia pelaajia, jos siihen vain päästään. Alitasoitukset (siis luokituserosta n pois) eivät mielestäni auta yhtään, toisin kuin tasoitusmaisuuden rajoittaminen (kattoa tasoituksille). Gyakukomiturnaus voisi olla mielenkiintoinen kokeilu. Hikaru-friikeille dantaisen (joukkueturnaus, tasa-avaus totta kai kuten hikassa) ;-)

Yhteenveto: Ei alitasoitusturnauksia. Tasa-avauksiksi isoimmat turnaukset, pienemmät tasoituksiksi: rajana 3 kiveä, mielellään voisi käyttää oikeaa tasoitusta eli valkea passaa tasoituksen verran kertoja, normaali komi. Jarin yllä mainitsemissa voisi kyllä käyttää normaalia tasoitusta, toi 3 kiveä max. kun tekee turnauksesta vakavamman, eikä varsinkaan sovi tuohon haasteturnaukseen.

Olisi myös kiva nähdä noita vähän erikoisempia turnauksia, kuten gyakukomi- tai dantaiseniä Suomessa. Varsin tylsää kun kaikki turnaukset on tätä samaa täystasoituspullaa tai homman suunnilleen samana pitävää alitasoitusturnaus-tekohengitystä. Tasoitusturnaus on minun mielestäni kutakuinkin tylsin mahdollinen turnaustyyppi, ellei nyt sitten ruveta pelaamaan atarigoota tai ristinollaa.

P.S. Kaikki tämä nykyisessä tilanteessa. Ei tarvitse urputtaa siitä mistä tämä historiallinen reliikki johtuu.

-- RauliRuohonen, 13.11.2002


Markun idea PoGo Openin muuttamisesta tasa-avausturnaukseksi ei ole ollenkaan mahdoton. Itse asiassa mietin jo alkuvuonna sitä mahdollisuutta. Toisaalta, Openhan on pelattu vajain tasoituksin, mikä on huomattu suuren yleisön keskuudessa varsin toimivaksi ideaksi. Jos päätös olisi täysin minun, olisin tottakai tasa-avausturnauksen kannalla. Kuitenkin, PoGo on luonteeltaan "aloittelijakerho", joka toimii varsin dynaamisen (opiskelija)pelaajaporukan kerhona. Eli on pakko huomioida se, miten saadaan turnaus mahdollisimman järkeväksi ja saadaan mahdollisimman suuri osallistujamäärä.

Tänä vuonna PoGo pitää poikkeuksellisesti kaksi isompaa turnausta, ehkäpä tämä jää perinteeksi mikäli avustukset yms. seikat antavat periksi. Jos PoGo pitää vuosittain kaksi isompaa turnausta, silloin on huomattavasti helpompaa muuttaa (ainakin) toinen niistä tasa-avausturnaukseksi. Itse tukisin Jaakko Munkin muuttamista tasaturnaukseksi, sillä tällä turnauksella, toisin kuin opiskelijakerhojen turnauksilla, ei ole niin suurta painetta saada "omat porukat" mukaan (osallistujia riittänee kattamaan kustannukset?).

-- Falla, 14.11.2002

Jaakko Munkin tasoituksiin lienee paras olla koskematta, kun se on sentään "Suomen perinteisin tasoitusturnaus". Turun turnaushan pelattiin ensimmäisellä kerralla 1999 tasa-avauksin, mutta ongelmaksi muodostui kärjen kapeus: Vesa 5dan, Markku 2dan ja loput monta kiveä heikompia. Niinpä vuonna 2000 otettiin yleisön pyynnöstä tasoitukset käyttöön.

-- J-K Helenius, 14.11.2002


Johdanto#

Jaakko Munkin tasoitukset, vaikkakin vanha asia, on käytännössä sama juttu kuin Turussa. Ne otettiin käyttöön jotta populaa tulisi enemmän. Vaikka asia on vanha, ei turnauksen ikä mielestäni ole mikään syy olla muuttamatta systeemiä.

Vaan koska kukaan ei ole halunnut tehdä edes suuntaa-antavaa analyysiä, kun oma mielipide lienee tärkeämpi, otin asiakseni tehdä edes jotain. Parhaiten tästä surkeasti suunnitellusta kyselystä saa tuloksia ristiintaulukoimalla. Surkeasti suunnitellusta sikäli, ettei listassa ole asuinpaikkoja eikä että ketkä järjestävät turnauksia, joten alla olevat luvut eivät tietenkään ole oikeita vaan lähinnä parhaan mukaan kerättyjä.

Aineisto#

TurnausJärjPaikMuutDan1-9 kyu 10+ kyuYht
Kani62/14/27/35/-5/41/-17
Munkki1/23/24/42/35/3-/-14
Oulu1/-1/-3/7-/43/31/-11
Jkl1/21/15/92/43/61/-16
Turku2/14/16/41/48/11/-15
Yht6/613/625/2710/1524/174/-73

Muut kaksi turnausta eivät noudata samaa mallia, eivätkä siis ole suoraan vertailukelpoisia: Kisein sivuturnaus haluttaisi yksimielisesti pitää tasoituksin, Pogo Open taas ensisijaisesti vajaatasoituksin:

TurnausJärjPaikMuutDan1-9 kyu 10+ kyuYht
Pogo-/-/32/1/22/1/71/2/23/-/6-/-/115

Analyysi#

Luvuista on nähtävissä jotain seuraavan suuntaista:

  • Kolme tunnetttua turnausjärjestää (Teemut + Paavo) eivät ole varmoja mitä haluaisivat
  • Paikalliset haluavat tasa-alkuturnauksia
  • Ei-paikalliset haluavat Kani6:n tasa-alulla ja Jyväskylän tasoituksilla, muusta ei yleensä mielipidettä
  • Kisein sivuturnaus on kaikkien mielestä parempi tasoituksilla ja ylivoimaisesti suurin osa haluaa Pogo Openin (ainakin vielä) vajaatasoituksin
  • dan-pelaajat haluavat kaikki paitsi Kani6:n tasoituksilla
  • yksinumeroiset kyut haluavat runsaasti lisää tasaturnauksia
  • kaksinumeroisista kyuista ei ole luotettavaa tietoa

Diskussio#

Arviot ovat epämääräisiä ja suuntaa-antavia, korkeintaan, koska aineisto on niin pieni ja epämääräinen. Erityisesti kysymysasettelun takia mitään kunnollista johtopäätöstä ei voi vetää; homma on tehty on mielipidekyselynä "millainen sen ja sen pitäisi mielestäsi olla" eikä esmes kysymyksenä "Osallistuisitko turnaukseen jos se olisi sen ja sen mallinen," ruksaa oikea vaihtoehto asteikolla X. Erityisesti klysymysasettelun takia ei kunnon tulosta edes voida saada.

Yhtä kaikki, yllättävin tulos on että paikalliset haluavat itselleen tasa-alkuturnauksen, yksinumeroiset kyut ovat vahvasti tasa-alkujen kannalla, ja danit yhtä vahvasti tasoitusten puolella.

Johtopäätökset#

Nollatutkimus. Asiaa olisi ehkä kannattanut kysyä niiltä joita se koskee. Dan-pelaajat ovat kaikkein eniten jäävejä, ja kaksinumeroiset kyut eivät ole vastanneet lainkaan, joten aineistosta ei saada mitään todellista ulos.

-- Olli Lounela, 17.11.

Add new attachment

Only authorized users are allowed to upload new attachments.
« This particular version was published on 17-Nov-2002 15:47 by ObOlli.