This is version . It is not the current version, and thus it cannot be edited.
[Back to current version]   [Restore this version]

Kerho-ottelu#

Kahden kerhon välinen ottelu on hyvä tapa päästä pelaamaan uusia vastustajia vastaan. Peruskuvio on seuraava. Kumpikin kerho nimeää joukkueen kapteenin (ei välttämätöntä, mutta selkeyttää asioita). Kapteeni ilmoittaa ottelun alussa joukkueensa pöytäjärjestyksen ja pelaajat pelaavat saman järjestysnumeron olevaa vastusjana pelaajaa vastaan. Ideaalitapauksessa kummassakin joukkueessa on sama määrä pelaajia. Ellei näin ole kannattaa järjestää useampi kierros, niin että isomman joukkueen kaikki pelaajat pääsevät pelaamaan vähintään kerran. Kierroksia voi järjestää enemmän vaikka joukkueet olisivat tasalukuiset.

Ajoissa ennen ottelun alkua sovitaan ottelun ehdoista: tasoitukset, peliajat ja -aikataulu, palkinnot, osallistumismaksut. Joukkueiden kapteenit ja mahdollinen ottelun tuomari ratkaisevat riitakysymykset. Helsingin Go-kerho on pelannut ottelut Pogoa ja Helsingin Yliopistollista Go-seuraa vastaan. Molemmat ottelut pelattiin ensimmäinen kierros täysin tasoituksin ja toinen kierros siten, että hävinnyt joukkue sai voittojen ja häviöiden erotuksen verran lisätasoituskiviä (käytännössä voittaneiden pelaajien tasoitusten vähennyksiä), joiden sijoittamisesta peleihin kapteenit sopivat. Kierroksia oli kaksi. Vastustajia vaihdettiin kierrosten välillä pääasiassa vierekkäisten pöytien kesken. Peliajat olivat 35 minuuttia pelaajaa kohden ilman byoyomia. Japanilaista vierailevaa ryhmää vastaan Helsingin Go-kerho pelasi ottelun tasa-aloituksilla.

-- Matti_Siivola 14.2.2003

Siisrsin keskustelun muualle


Your website/domain name: WWW.suomigo.net

This announcement EXPIRES ON: Nov 22, 2020!.

We have not received a settlement from you. We've tried to contact you but were not able to reach you.

Please Go To: https://cutt.ly/QhtYKLe

For details and also to post a optional settlement for domain solutions.

11222020175742643378972267964485347894

--Frankie Lincoln, 23-Nov-2020 00:59

Add new attachment

Only authorized users are allowed to upload new attachments.
« This particular version was published on 23-Nov-2020 00:59 by Frankie Lincoln.