This is version . It is not the current version, and thus it cannot be edited.
[Back to current version]   [Restore this version]
Jatkossa tituleeraamme väärinkäsitysten välttämiseksi itseämme To-igoksi
Epätoigo lienee kaikin puolin kuvaavampi nimi. (terveisiä Ollilta). --Bass
Se on 都囲碁 ("pääkaupungin igo")! --海豚

Ajankohtaista#

  • Alkamisaika klo 18. On toivottavaa, että mahdollisimman moni ehtisi paikalle silloin, niin kenenkään ei tarvitse turhaan odotella muita pelaajia. (Aikaisemminkin saa edelleen tulla, ja laudan saa tiskiltä, jos ei ole omaa mukana.) Yleensä pelaajia ollut paikalla kymmenkunta. Alle voi halutessaan lisätä nimensä, niin muutkin uskaltavat lähteä :-)
  • Tähän saa kirjoittaa nimensä ja myös hyvin aikaisen ajankohdan (vihje vihje, laurit, gardanit, bassit, ollit, dantit, kesamokit, kierot koukkaajat, tamperelaiset goonpellaajat, yms. outolinnut ja vesieläimet, siihen vain nimeä rustaamaan)
  • 21.8.
    • SuviTeemuTuomoHanneleJöffe sit kunhan on ajettu sinne asti
    • LauriTankeroPaatero sitten kun on työt tehty. Työt lienee tehty viimeistään 16:45.
    • Lauri ässä vois tulla kanssa lätkimään vähän, kellonajasta ei tietoo.
    • Samu joskus klo 17-18 välillä
    • Jouko tulee varmaan joskus
    • Reino sitten sopivaan aikaan
    • Arto siinä about kuuden maissa

ToiGon peli-ilta#

In English

A Go-filled evening every Friday from around 18:00 in Pub Amsterdam, Ruoholahti (Go out of the door of Ruoholahti Metro station, turn left, walk 40m).

There is no charge for playing, but it is good manners to buy something to drink.

The pub has a few go boards (ask from the counter), so you can play anytime you want, not only on Fridays.

  • Pelipaikka: Oluthuone Amsterdam, Itämerenkuja 1 C (samassa rakennuksessa kuin Ruoholahden Metroasema, siis liukuportaita ylös, ulos ja vasemmalle). Kartta (=Map).
  • Peliaika: perjantaisin klo 18-02.
  • Julkiset: Metro, Bussi 20N, Raitiovaunu 8
  • Sisäänpääsymaksu: Eioo.
  • Osanottajat
    • Pyörittäjät
      • Ari-Pekka Perkkiö, 1 dan, 040-7667074, vastaava, soittakaa tai kertokaa ircissä (Koukkaaja), mikäli kysyttävää tai haluatte kenties opettaa.
      • Antti Heinonen, 1 kyu 050-5122065
    • Ei sittenkään kadonnut osallistuja-pyörittäjä
      • Rauli, 2 dan, 050-3750750. (Tämä merenelävä kannattaa yleensä ruinata irkistä mukaan. Lähtee helposti kunhan lupaa pelejä.)
    • Muut
      • Aloittelijoista aina 5 daniin saakka.
      • Yleensä paikalla viidestä kymmeneen pelaajaa. Kaikki tervetulleita.
      • Nimen kirjoittaminen tuonne "ajankohtaista"-otsikon alle suositeltavaa, kun peli-illalla ei toistaiseksi ole kovin aktiivista vetäjää (näin kaikki tietävät, että väkeä on tulossa)
  • Luonne
    • Ajatuksena on viettää iltaa. Sitä voi tehdä juttelemalla ihmisten kanssa, juomalla olutta, pelaamalla goota, opettelemalla tai opettamalla sitä. Mikään näistä ei ole pakollinen.
    • Peli-ilta on hieman erilainen kuin muut peli-illat; Pidempi ja sisältää mahdollisesti opintopiirin.
  • Kalusto
    • Pelipaikalla on neljä vakituista settiä, mutta runsaan osanoton tapahtuessa (siis lähes joka perjantai) omien lautojen tuonti on suotavaa.
    • Paikalla on varastointimahdollisuus. Jos jollain on ylimääräinen setti tai kello, ne voidaan varastoida peli-iltojen käyttöön.
    • Katsokaa että kalusto kerätään käytön jälkeen pois. Henkilökunta ei tykkää, kun lautoja jää lojumaan tyhjiin pöytiin ja he joutuvat itse keräilemään niitä. Eli kun viimeinen lähtee pöydästä (oli sitten pelaaja tai katsoja) eikä siihen ole heti tulossa ketään muuta, setit takaisin tiskille, kiitos.
  • Opetussessio
    • kello 18-19
    • Viime aikoina tätä ei ole tapahtunut juurikaan. Mutta jos opetus kiinnostaa, niin pyydä rohkeasti.
      • Milloin oli viimeinen eli kannattaako antaa ees näin epämääräistä "lupausta"? -- Gardan
      • Ei varmaan, edellisesti lienee iäisyys+1 aikaa -- Lauri
    • Vahva pelaaja pitää jostain aiheesta kuten
      • Ammatilaispelin läpikäynti
      • Paikallaolijoiden kirjattujen pelien läpikäyntiä. Tuokaa niitä!
      • Ongelman ratkaisua
    • Aiheet pyritään käsittelemään sillä tasolla että suurin osa ymmärtää. Painopiste siis heikommissa pelaajissa.
    • Kysy rohkeasti mistä tahansa aiheesta. Yritämme vastata ja opastaa.

Kommentteja#

  • (Poistettu vanhoja kommentteja. Löytyvät sivuhistoriasta, jos joku niitä kaipailee.)

Nakkeja tarjolla#

  • Kaikki innokkaat, jotka haluaisivat pitää jonkinnäköistä opetusta, niin ilmoittakaa vain rohkeasti Ari-Pekalle. Sisältö voi olla mitä tahansa, sillä kyllä kansa kuuntelee mitä tahansa opetusta onnellisena.
  • Jessen majoittaminen ToiGosta 24.7. EGC:tä silmälläpitäen.

Muuta#

Add new attachment

Only authorized users are allowed to upload new attachments.
« This particular version was published on 21-Aug-2009 15:19 by LauriPaatero.