This is version . It is not the current version, and thus it cannot be edited.
[Back to current version]   [Restore this version]

Tällä sivulla kerrotaan erilaisista tapahtumista, jotka jotenkin liittyvät rakkaaseen addik...err, harrastukseemme.

Vanhoja tapahtumia voi poistella sitä mukaa kun aihetta tulee. Jos tapahtuma on kovinkin iso ja ihmeeeellinen, niin sitten sille kannattaa tehdä oma sivu.


Annantalon Japani-päivä 6.4. 2003#

Helsingin Annantalon taidekeskuksessa järjestetään huhtikuun alussa perinteinen Japani-päivä. Mukana ovat Japanin suurlähetystöstä alkaen liki kaikki japanilaisen kulttuurin kanssa tekemisissä olevat tahot budoseuroja ja kirjakauppoja myöten.

Myös go esiintyy paikalla. Allekirjoittanut oli jo viime vuonna häsäämässä mukana esittelemässä lajia noin 700 ihmiselle (rahi-menetelmällä arvioituna). Paikalla oli myös 2-5 muuta ihmistä eri Helsingin alueen kerhoista...

Tänäkin vuonna kaivataan vapaa-ehtoisia esittelemään go-harrastusta, pelaamaan opetuspelejä, opettamaan säännöt, vahtimaan nyypiöitä, kertomaan että kivet ovat oikeasti lasia vaikka ne näyttävätkin ranskanpastilleilta, ja ei, niitä ei kannata syödä; ja olemaan muutenkin höveli. Alla olevaan listaan saa ilmoittautua. Tilaisuus on ilmainen, joten kannattaa käydä paikalla vaikkei aikoisikaan esiintyä.

Tilaisuus kestää 10-16, ja tunnetusti suurin ruuhka on siinä 12-15, jolloin paikalle erityisesti kaivattaisiin lisäapua. Pelivälineet eivät todennäköisesti ole suuri ongelma: lähinnä paikalle tarvitaan pienempiä, 9x9 ja 13x13 -lautoja. Myös muuta go-aiheista krääsää saa rontata.

Nimi Voin olla paikalla Voin tuoda pelivälineitä
Janne Jalkanen 10-16 Ainakin kahdet
Jari Koivikko 10-16 Yhdet (kupit puuttuvat, ne pussit on epäkäytännölliset)
Olli Lounela
Vesa Laatikainen 10-16 Yhdet + pikkulautoja on runsaasti

Add new attachment

Only authorized users are allowed to upload new attachments.

List of attachments

Kind Attachment Name Size Version Date Modified Author Change note
ppt
Go-alustus-2003.ppt 1,270.8 kB 1 07-Apr-2003 08:51 Vesa
« This particular version was published on 21-Mar-2003 10:54 by Vesa.