This is version . It is not the current version, and thus it cannot be edited.
[Back to current version]   [Restore this version]

Suomen go-liitto ry - Finnish Go Association#

Ajankohtaista ja tulevaa toimintaa#

Turnaustiedotusta#

Toimintaa#

Suomen go-liitto toimii go-kerhojen kattojärjestönä Suomessa ja edustaa Suomea kansainvälisissä go-järjestöissä. Liitto on jäsen Euroopan go-liitossa (EGF), kansainvälisessä go-liitossa (IGF) ja maailman pari-go-liitossa (WPGA).

Käytännön toiminta keskittyy koordinointiin ja yhteydenpitoon kerhojen välillä sekä ulkomaille. Go-liitto pyrkii tukemaan paikallisten go-kerhojen asemaa ja suurin osa käytännön toiminnasta tapahtuu paikallisissa kerhoissa. Liitto vastaa suomalaisten luokituksista, SM-turnauksista ja suomalaisten turnausten gorreista. Liiton toimintaa pyörittää syyskokouksessa vuodeksi kerrallaan valittava hallitus ja toimintaa rahoitetaan jäsenmaksujen avulla.

Liiton jäseninä voivat olla rekisteröityneet kerhot ja henkilöjäsenet. Suurin osa liiton jäsenistä kuuluu liittoon jäsenkerhon kautta.

Liitto järjestää syksyllä SM-turnauksen, johon kaikki jäsenet voivat osallistua. Lisäksi liiton jäsenkerhot järjestävät vuosittain joukkueiden SM-turnauksen, naisten SM-turnauksen, Korean Ambassador's Cupin ja muita SM-turnauksia.

Liiton yhteystiedot ja viestintäkanavia#

Hallitus 2016#

  • Jesse Savo, puheenjohtaja
  • Jaakko Virtanen, varapuheenjohtaja
  • Juho Heikkinen, varapuheenjohtaja, rahastonhoitaja, sihteeri
  • Arto Heikkinen

Varajäsenet 2016#

  • Pekka Keipi
  • Reino Karttunen
  • Mika Lemström
  • Anttoni Maula

Toiminnantarkastajat 2016#

  • Jari Koivikko
  • Lauri Paatero, vara-

Add new attachment

Only authorized users are allowed to upload new attachments.

List of attachments

Kind Attachment Name Size Version Date Modified Author Change note
pdf
Go liiton säännöt.pdf 80.2 kB 1 08-Jan-2024 09:00 Mikko Polojärvi
« This particular version was published on 23-Jun-2016 10:46 by 89.200.192.1.