This is version . It is not the current version, and thus it cannot be edited.
[Back to current version]   [Restore this version]

Suomen go-liitto ry - Finnish Go Association#

Ajankohtaista ja tulevaa toimintaa#

Turnaustiedotusta#

Toimintaa#

Suomi järjesti Euroopan Go-kongressin kesällä 2010. Go-kongressi Suomessa 2010

Suomen go-liitto toimii go-kerhojen kattojärjestönä Suomessa.

Käytännön toiminta keskittyy koordinointiin ja yhteydenpitoon kerhojen välillä sekä ulkomaille. Go-liitto pyrkii tukemaan paikallisten go-kerhojen asemaa ja suurin osa käytännön toiminnasta tapahtuu paikallisissa kerhoissa.

Liiton jäseninä voivat olla rekisteröityneet kerhot ja henkilöjäsenet. Lisäksi pelaajalisenssin avulla pyrittiin joskus saamaan tietoa todellisista pelaajamääristä (läheskään kaikki pelaajat eivät ole liiton jäseniä).

Liitto järjestää SM-turnauksen, johon jäsenet voivat osallistua. Turnauksen eri osia pyritään kierrättämään eri paikkakunnilla mahdollisuuksien mukaan. Käytännön turnausjärjestelyt hoitaa kulloinenkin paikkakunta. Liitto on myös joitain vuosia sitten koordinoinut vuosittaista Suomi GP -sarjaa.

Liitolla on hallitus, johon jokainen aktiivinen jäsenkerho on tavannut nimetä oman edustajansa. Liitto on jäsen Euroopan go-liitossa ja kansainvälisessä liitossa (IGF).

Miksi pelaajan kannattaa kuulua liittoon

Liiton yhteystiedot ja viestintäkanavia#

  • Go-liiton sähköpostiosoite on <finland@eurogofed.org>
  • Go-liiton kotisivut löytyvät osoitteesta http://www.sgl.fi
  • Postiosoite: Suomen go-liitto ry c/o Pekka Keipi, Kallioruohonkuja 3 C 14, 01300 Vantaa
  • Jos mieleesi tulee jokin liittoon liittyvä asia, josta ei vielä tietoa ole näkyvillä, ilmoita siitä täällä.
  • Liiton jäsenmaksut
  • Liiton kerhoksi
  • Kerhot - Go-liiton jäsenkerhot ja muut kerhot
  • Arkisto - Menneitä tapahtumia, tietoja, pöytäkirjoja yms.

Hallitus 2014#

Liiton kotisivuilla
  • Pekka Keipi, puheenjohtaja
  • Juho Heikkinen, varapuheenjohtaja, rahastonhoitaja, sihteeri
  • Arto Heikkinen, varapuheenjohtaja
  • Janne Nikula, turnausvastaava
  • Reino Karttunen
  • Antti Mänttäri
  • Jesse Savo

Hallituksen varajäsenet 2014#

  • Mikael Nenonen, jäsenvastaava
  • Johannes Laire
  • Pekka Lajunen
  • Mika Lemström

Toiminnantarkastajat 2014#

  • Jari Koivikko
  • Lauri Paatero, vara-

Add new attachment

Only authorized users are allowed to upload new attachments.

List of attachments

Kind Attachment Name Size Version Date Modified Author Change note
pdf
Go liiton säännöt.pdf 80.2 kB 1 08-Jan-2024 09:00 Mikko Polojärvi
« This particular version was published on 10-Jan-2014 17:35 by Mikael Nenonen.