Assu lähetti minulle tällaisen viestin:


Terve Bass,

Ilmeisesti SM-sarjan alustava aikataulu on kuun viimeinen viikonloppu (30.10-01.11).

Onko mahdollista että turnausta siirretään esim. viikon myöhemmäksi (myös muut marraskuun viikonloput käyvät minulle) ?

Minulla on yksi vuoden tärkeimmistä tapahtumista juuri tuona perjantaina eräässä Aalto yliopiston projektissa. Kyseinen viikko (ja vklp) on myös tärkeä tiimini projektin edistämiseen, sillä juuri silloin kolme etäjäsentämme yhdysvalloista ovat käymässä Suomessa.


Avataan siis keskustelu SM-sarjan päivämäärän mahdollisesta muuttamisesta. Muuttaminen onnistuu ainoastaan kaikkien osallistujien ja järjestäjän (TBD) yksimielisellä päätöksellä.

Lähetin kaikille asianosaisille SMS-viestin aiheesta.

Viikonloppu 6.-8.11. sopii minulle (ainakin toistaiseksi). Myös 13.-15.11. sopii. --Matti 2015-10-12

Mikä tahansa viikonloppu marraskuussa käy minulle --Juuso 2015-10-13

Mulle käy myös mikä vaan viikonloppu marraskuussa. --Tuomas 2015-10-13

13:19 <Namii> Kommentoin tuota SM-sarjan keskustelua vaikka tän viikon aikana, koitan selvittää aikatauluani et mitkä vklp:t marraskuussa toimii

6.-8.11. käy hyvin -- Vesa 2015-10-14

6.-8.11. ok. -- Juri 2015-10-16


Moro

Vaikka en tule itse osallistumaan millään muotoa SM-sarjan järjestämiseen, pari kommenttia antaisin. SM-sarja pelattiin viime vuonna Jurin kotona, mutta tällä kertaa se ei onnistu. Toivottavasti löydätte jonkun muun sarjalaisen himasta hyvän pelipaikan. Jos mitään muuta ei ole tarjolla, äärimmäisessä hädässä voidaan pelata YliGon kertsillä.

Kakkoskarsinnoista jäi 140 euroa sarjan ja finaalin tarjoiluihin! Rahat on siirretty liiton tilille. En tiedä, miten tuo summa jaetaan sarjan ja finaalin kesken (asiasta ei käsittääkseni ole vielä mitään päätöksiä.) Liiton hallitus, Bass tai viime kädessä turnauksen pelaajat päättävät, millaiset bileet rahoilla järkätään.

- Arto


Jos päätös uudesta päivämäärästä on syntynyt, olisi hyvä, että joku liiton puolesta korjaisi sen turnauskalenteriin. --Matti 2015-10-18

Laitan. -Bass, 2015-10-19.

Add new attachment

Only authorized users are allowed to upload new attachments.
« This page (revision-13) was last changed on 19-Oct-2015 09:38 by Bass