This is version . It is not the current version, and thus it cannot be edited.
[Back to current version]   [Restore this version]

Tässä hahmotelmaa rungoksi, jonka toivon auttavan useimpia, jotka joutuva ja pääsevät opastamaan uusia pelaajia jalon pelimme saloihin. Suurkiitokset Ollille tähänastisesta avusta.
-- Jari

Tapahtui näin: Nuori tyttö joka oli nähnyt jo peliä pelattavan halusi oppia. Minä innoissani kerroin kolmen päivän kurrsin GO:sta puolessa tunnissa. Pelaaminen ei sitten enää kiinnostanunutkaan :/
Joissain ohjeissahan sanotaan että pelaajan pitää päässä pelaamaan mahdollisman nopeasti ja paljon. "Hävitä sata ensimmäistä peliään nopeasti".
Optimaalinen tilanne on, kun kaksi täysin aloittelijaa pannaan pelaamaan vastakkain ja pelaamista neuvotaan aina sen jälkeen ja sitä mukaa kun on jotain kerrottavaa pelistä, saattamatta kuitenkaan pelaajia häpeään. (Tosin, aika vaikea löytää samaan aikaan kahta aloittelijaa.)
-- vet

Tapahtui tosielämässä, part II: Opetin eräälle työkaverille goota, aloittaen aivan alkeista, ja peluuttaen pikkuhiljaa. Suurimmaksi ongelmaksi vaikutti muodostuvan pelin päämäärän (tee elävillä ryhmillä enemmän aluetta kuin vastustaja) hahmottaminen, sitten kun sen hänelle kerroin. Eikä suotta, tuon suluissa olevan lauseen ymmärtäminen vaatii käsityksen ryhmistä, elämästä, pisteenlaskusta ja varmasta alueesta, joista viimeisen tunnistaminen tarvitaan vielä ymmärrystä silmistä ja vuorottelusta.

Erään mäenlaskutapahtuman jatkoilla sitten peluutin atari-goota, ja kävi ilmeiseksi, että selkeä päämäärä (vangitse yksikin kivi, ja voita) lisää opiskelumotivaatiota noin viidellä kertaluokalla; se henkilö, jota ei meinannut saada pois laudan äärestä, ei suinkaan ollut mainittu työkaveri, vaan hänen puolisonsa, joka tällöin kuuli pelistä ensimmäistä kertaa. Siis: Aloita aina atari-go:lla, (ristiinleikkaus laudan keskellä) ja peluuta sitä kahden aloittelijan välillä. Kauan. Siinä riittää ensimmäistä kertaa pelaavalle kivaa tekemistä koko päiväksi, ellei enemmänkin. Lisäponttina, atari-go:n säännöt ovat siinä määrin yksinkertaiset, ettei niitä juuri tarvitse edes selittää jollekulle, joka peliä jonkin aikaa katsottuaan haluaa itse kokeilla. Ja vielä: onnistumisen ilon määrä on koko lailla rajaton, kun pelaajat itse keksivät sellaisia hienouksia kuin "kaksois-atari" ja "tikapuut". Siis, muista aina peluuttaa aluksi atari-go:ta. Siinä oikean pelin perusasiat (kuten KNVK) tulevat opituksi puoli-itsestään. Kiitos.

--Bass

Onko se KNVK siis "Kytke Ne V*tun Kivet"? --juhtolv
Joo. --Suvi

Yleistä

  • Aloita 9x9 7 kiven tasoituksella. Kun alkaa pärjäämään tiputetaan. Kun 5 ei riitä, siirry eteenpäin.
  • Pelaa 13x13 9 kiventasoituksella. Kun alkaa pärjäämään tiputetaan. Kun 4 ei riitä, siirry eteenpäin.
  • Pelaa 19x19 9 kiventasoituksella. Kun alkaa pärjäämään tiputetaan. Nämä siirtymät ettei oppimisvauhti romahda.
  • Vain yksi opettaa. Kunnioita muiden opetustyötä. Älä missään tapauksessa korjaa virhettä toisen opetuksessa etenkään sellaista mitä oppilas ei voi ymmärtää. Se voi olla tarkoituksellista yksinkertaistusta.

Uusi pelaaja

  • Kerro mikä on vangitseminen. Jos vähintään kaksi aloittelijaa, keskenään pelaamaan atarigota. Ellei niin pelaa itse (vaatii paljon keskittymistä ja kärsivällisyyttä, että on opettavaista).
  • Kerro mikä on pelin tavoite (alue)
  • Sitten pelaamaan paljon. Ei saa miettiä pitkään!
  • Muutaman pelin jälkeen kerro mitä on kytkeminen.
  • Mainitse pelistä korkeintaan yksi yksinkertainen asia. Atari, kytkeminen, ko.
  • Vastaa kysymyksiin lyhyesti (mutta älä tylysti!)
  • Vältä mainitsemasta 2 silmän eloa muutaman ekan pelin aikana ja älä pelaa ryhmien ainoaan isoon silmään

30-25kyu

25-20kyu

  • Tehtävien tekemistä

20-15kyu

  • Perusjosekeita
  • Sente, gote

15-10kyu

  • Hitaita pelejä mukaan. Joka pelipäivä sekä hidas että nopea.
  • Avauksen alkeet.
  • Pelien läpikäynnin aloittaminen.
  • Tenuki/muualle peluu: mikä se on
  • Kikashi/pakottava siirto: mikä se on

10-5kyu

  • Tasapaino vahvuus vastaan alue
  • Hasami/pihti
  • Väärien kikashien käyttö
  • Tenukin väärinkäyttö
  • Hahmottaminen että mitä vahvuus tarkoittaa (muotopeli saattaa tässä vaiheessa aiheuttaa ahaa-elämyksiä --bass)

5-1kyu

  • Suunnitelmallisuus ja mitä se tarkoittaa.
  • Honte/oikea siirto, Muoto
  • Mikä kikashi on, mitä se ei todellakaan ole, ja huonon "kikashin" välttäminen
  • Tenukin oikea käyttö
  • Ymmärrys siitä että vahvuudella on väliä (outs!)

Matala dan

  • Vahvuuden hyötykäyttö
  • Invaasion tarpeellisuus kontra normaali yose
  • Kikashien hyötykäyttö sekä välttäminen
  • Tenukin systemaattinen käyttö

Korkea dan

  • Oletko muka joku ammattilainen? :)

Linkkejä#

Add new attachment

Only authorized users are allowed to upload new attachments.

List of attachments

Kind Attachment Name Size Version Date Modified Author Change note
pdf
gosaannot.pdf 40.7 kB 2 25-Dec-2011 18:05 87.95.2.125
« This particular version was published on 01-Sep-2006 23:50 by 82.103.214.154.