Liiton toiminta on ollut kongressin takia aikalailla minimissä. Nyt, kun tuo valtava projekti on ohi, on taas aika käynnistää aktiivisempi vaihe. Kongressi meni mukavasti ja voittoakin tuli. Tarkempia lukuja kerrotaan sitten, kun kongressin tilinpäätös on valmis. Nyt on aika alkaa miettiä mitä kaikkea uutta (tai vanhan parantamista/elvyttämistä) halutaan tulevaisuudessa tehdä. Kongressivoittojen käsittely on viime kädessä vuosikokouksen päätäntävallassa. On kuitenkin hyvä aloittaa keskustelu vaihtoehdoista jo etukäteen. Pyydänkin nyt teitä kaikkia esittämään ideoita: Mitä Suomen go-liitto voisi tehdä gon edistämiseksi Suomessa? Uusia turnauksia? Go-sivari? Liiton jäsenlehti? Kaikki ideat varmasti tarvitsevat rahan lisäksi myös tekijöitä, eikä minkään uuden rakentaminen ole erityisen nopeaa tai helppoa. Lähdetään tähän kuitenkin avoimin mielin: aloitetaan innokkaasta, ylipositiivisen unelmoivasta ideoinnista ja katsotaan sitten vasta sen jälkeen käytännön mahdollisuudet ja resurssien riittävyys.

--Suvi, pj (6.9.2010)

Mikäli jollakulla on suhteita opettajankoulutuslaitoksiin/kasvatustieteellisiin tiedekuntiin ja kiinnostusta asiaan, ehdottaisin harkittavaksi järjestettäväksi niiden henkilökunnalle ja opiskelijoille go-kurssia, johon yhdistyisi itse go ja gon pedagoginen arvo. Gohan on todella rikas ja monipuolinen pedagoginen väline, koska go-suoritukseen ja gossa kehittymiseen vaikuttaa ihmisen koko persoonallisuus. Kuten gon pelaajat hyvin tietävät, go paljastaa armottomasti kaikki luonneviat ja kuolemansynnit, kuten ahneuden, kateuden, laiskuuden, vihan ja niin edelleen. Gon valtava monimutkaisuus mahdollista lukuisia lähestymistapoja.

Materiaalia kurssin työstämiseksi löytyy varmasti. Onhan gosta kirjoitettu itäaasialaisessa kulttuuripiirissä monenlaista jo tuhansia vuosia mm. zen-buddhalaisesta näkökulmasta. Tieteellistäkin tutkimusta lienee tehty.

Miksikö opettajankoulutuslaitoksiin? No siksi, että yksi gota pelaava ja go-kerhoa oppilailleen vuosikymmenestä toiseen vetävä opettaja on kertaluokkia tehokkaampi gon levittäjävektori (ks. tautien leviämismallit) kuin rivigonpelaaja ja opettajankoulutuslaitoksen professori on vielä kertaluokkia edellistäkin tehokkaampi.

-- Markku Jantunen, 6.9. 2010

Lähes jokaisessa projektissa on oleellista löytää ahkeria työmyyriä. Voisimmeko (vaikka puolivuosittain) palkita ahkerimpia järjestely yms aktiiveja jollakin liiton kustantamalla mukavalla pienellä?

-- Lauri, 6.9.2010

1) Reissu ulkomaille johonkin gootapahtumaan. Voisi kuvitella että innokkaita lähtijöitä olisi normaalia enemmän, mikäli tarjolla olisi mielekästä, suunniteltua ohjelmaa ryhmäalennuksien kera. Tietenkin esim. Lontoon go-kongressia voitaisiin ajatella tällaisena, mutta nykyisellään tapahtumakutsu on hieman epävirallinen.

-Valtteri H., 6.9.2010

Itse näkisin, että kaikenlainen lisämarkkinointi tavalliselle kansalle olisi hyödyllistä ja tarpeen - pelaajapopulaation soisi kasvavan vielä roimasti nykyisestä. Esimerkiksi lehtijuttuja ja aloittelijoille suunnattuja tapahtumia voisi järjestää isommalla mittakaavalla. Hyvin toteutettu liiton jäsenlehti varmasti nostaisi go-skenen osakkeiden arvoa monien silmissä. Olisi hyvä myös, jos isoimpiin kaupunkeihin saisi järjestettyä junioriystävällisiä peli-iltoja yms. tapahtumia kivalla kerhoilmapiirillä.

-- [Tenba|AnttiTörmänen], 6.9.2010


Go pelaajien lukumäärä olisi tietenkin mukava saada nousuun. Miten olisi esim. jonkinlaisen pienen palkkion antaminen sellaisille vapaaehtoisille jotka lähtisivit johonkin kouluun pitämään peruskurssia? Saisiko ihmisiä tällä tavalla aktivoitua järjestämään tälläisiä?
+Kaikki muut tavat lisätä pelaajamääriä

-- Max M 6.9.2010

Päätellen ELO-luvullisten shakinpelaajien määrästä ja ottaen huomioon Aasia-trendin, Suomessa olisi realistista kuvitella gon pelaajien määrän kasvavan nykyisestä vielä ehkä noin kymmenkertaiseksi.

-- Markku, 6.9. 2010

Opettajankoulutus on fiksu veto sinänsä, mutta Zen-buddhalaisuuden jättäisin tuosta pois kolmesta syystä:
* en halua, että harrastukseni leimautuu uskonnon mukaan, joka on maailmankatsomukseni vastainen
* vaara go-liiton kannalta on leimautuminen niin, että vain Japani-intoilevat new-age-hörhöt kiinnostuvat harrastuksesta
* uskonnonopetuksen sijaan luontevampi yhteys kouluaineisiin löytyy matemaattis-luonnontieteellisistä aineista; intuitio ja siitä lähtevä päättely on matematiikan ja insinööritaidon pohjalla

-- JouniK, 6.9.2010

Trollnament ottaa vastaan lahjoituksia.

-- Namsku, 6.9.2010

Turnauksien palkintorahojen sponsoroiminen voi nostaa kansallisten turnausten (Takapotku ja Kani6) statusarvoa ja kenties houkutella eurooppalaisia vieraita suomeen ja näin lisätä turnausten imagoarvoa, koska kansainvälisyys huomataan helpommin. Paitsi tietenkin voittajien palkintoja, niin hyvin pärjänneille eli neljä voittoa keränneiden kuuluisi olla oikeutettuja huomattaviin __raha__palkintoihin (noin 2-4 × osallistumismaksu). McMahon turnausformaatti kohtelee pelaajia siten että tarjoaa jokaiselle pelaajalle (turnauksen aikana muuttuvan) luokituksen mukaan mahdollisimman samantasoisia vastuksia. Joten tämän vuoksi neljä voittoa sinänsä on riittävä kriteeri. Eli erillistä ryhmäjakoa ei tarvita.

Myös voitaisiin periä liiton kannatusjäsenmaksua 100 euroa, ylimääräisen rahan hankintaan. 

-- [Jouni|JouniValkonen], 6.9.2010

Tarkoitus ei ollut erityisesti korostaa mitenkään tuota zen-buddhalaisuutta vaan se oli pelkkä esimerkki siitä, että golla on jo kauan sitten nähty laajempaakin merkitystä kuin pelkkä lasihelmipeli. Ajattelin, että zenbuddhalaisten kirjoitukset voisi mainita jonkinlaisena viitteenä siihen seikkaan, että golla on nähty ajanvietepeliä syvällisempää merkitystä. Viittasin myös nykyaikaiseen tieteelliseen tutkimukseen, jota on varmaankin tehty gon pedagogisista ja kasvatuksellisista ulottuvuuksista. Mielestäni tuo näkökulma on aika oleellinen, jos gota esitellään kasvatustieteilijöille. Eihän tuollaisen esitelmän sisällöstä voi sanoa oikein mitään ennen kuin on tutustunut laajasti lähdemateriaaliin, jonka keräämisessä on varmasti vaivaa. Koska lähdemateriaalin keräämisessä ja koko asiaan tutustumisessa on vaivaa, niin vetosinkin kirjoituksessani lähinnä ihmisiin, joilla on valmiiksi mielenkiintoa asiaan ja kontakteja oikeisiin tahoihin. 

JouniK:n kommentissa on kyllä sikäli perää, että go on tietenkin analyyttistä ja rationaalista ajattelua kehittävä peli ja se on kouluaineista selvimmin yhteydessä matematiikkaan. Pidän silti kiinni kannastani, että gon kasvatuksellinen merkitys on suurelta osalta myös siinä, että se rankaisee asennevammoista ja luonnevioista paljon spesifimmin kuin moni yksinkertaisempi peli.

-- Markku Jantunen, 6.9. 2010

Minua pelottaa aina hirvittävästi kun aletaan puhua että Gota pitäisi opettaa insinööreille ja matematiikan opiskelijoille (yleistän hieman yllä olevia kommenteja).
Tuntuu että suurin osa Suomen pelaajakannasta ovat juuri näiltä aloilta. Huomattavasti mukavempaa olisi minun mielestäni se että saadaan hieman laajuutta
go harrastajien taustoihin ja koulutuksiin, näin myös peliä on helpompi levittää. On ikävää jos Go leimautuu "pelkästään insinöörien" harrastukseksi (valitettavasti tuntuu että tämä on osittain jo totta). Minä rinnastaisin Gon huomattavasti enemmän kielen opiskeluun kuin matematiikan. Go kun ei ole pelkästään laskemista. Loogista päättelykykyä, muotojen hahmottamista ja kokonaistilanteen arviointia kun löytyy monesta muustakin tieteestä kuin matematiikasta. (en toki sano että näitä ei matematiikasta löytyisi, mutta monella muullakin alalla on paljon tekemistä Gon kanssa)

-- Max M, 7.9.2010

Lobatkaa Hikaru no Go telkkuun.

-- Anon

Viimeiset n. 10 vuotta liitto on pyörinyt aika piene budjetin voimin. Kustannuksia on minimoity järjestämällä kokukset tms aina turnausten yhteydessä. Viikonloppuun on ahdettu viisi turnauspeliä, kokous tai kaksi ja mahdollisesti vielä saunailta. Ainoastaan go-leiri, silloin kun niitä pidettiin on ollut aikataulultaan väljempi.

Lauri ehdotti aktiivien palkitsemista. Liitto voisi järjestää tai järjestyttää aktiivitoimijoille päivän tai puolentoista mittaisen tapahtuman, jota ei olisi ahdettu täyteen turnauspelejä, vaan siinä olisi rennompaa yhdessäoloa. Virallisena ohjelmana voisi olla liiton tulevan toiminnan suunnittelu. Jos ajankohta, on sopiva tilaisuuteen voidaan yhdistää liiton kokous. Muita aiheita voivat olla kouluttaa ihmisiä erilaisiin gotoiminnassa hyödyllisiin tehtäviin, kuten turnausjärjestelyt, go-kussitus, jne.

Tapahtuman paikka luonnollisesti vaikuttaa sen luonteeseen. Tallinnan risteily ja leirkeskus poikkeavat toisistaan.

-- [Matti] 7.9.2010

Gon levittämistä voisi paremmin tehostaa, jos ymmärrämme kuinka pelaajat päätyvät gon piiriin. Asiaa voisi tutkia pienillä resursseilla esimerkiksi jäsenkyselyllä wikissä, jossa pyrittäisiin selvittämään nykyisiltä pelaajilta
* mitä kautta he ovat kuulleet gosta ennen aktiivista peliuraansa,
* mitkä tapahtumat ja motivaatiot saivat heidät aloittamaan kahvipöytäpelaamisen tai menemään kerhoon/serverille ja
* mikä on saanut heidät jatkamaan harrastustaan.
Negatiivisia kysymyksiä on hankalampi toteuttaa ja tällainen kysely ei välttämättä paljasta uusia uomia potentiaalisten pelaajien tavoittamiseen. Esimerkiksi yksi potentiaalinen syy vähäiseen naispelaajien määrään on jo valmiiksi epätasainen sukupuolijakauma. Tällöin ainoa keino olisi saada jotenkin useita naispuolisia aloittelijoita samanaikaisesti.

-- Kari 7.9.2010

''Esimerkiksi yksi potentiaalinen syy vähäiseen naispelaajien määrään on jo valmiiksi epätasainen sukupuolijakauma. Tällöin ainoa keino olisi saada jotenkin useita naispuolisia aloittelijoita samanaikaisesti.''

Luulen, että tärkein syy vähäiseen naispelaajien osuuteen on yksinkertaisesti se, että harvempia naisia kuin miehiä kiinnostaa go. Tämä ei tietenkään tarkoita, etteikö go sopisi aivan kenelle kiinnostuneelle tahansa riippumatta sukupuolesta tai mistään muustakaan sen kaltaisesta epäoleellisesta seikasta. Siksi go-kerhoissa kannattaisi suhtautua kaikkiin kiinnostuneisiin avoimesti ja vastaanottavaisesti. Esimerkiksi satunnaiset kerhoiltoja katselemaan pysähtyneet kannattaisi noteerata ja heitä kannattaisi tervehtiä ystävällisesti ja vastata heidän kysymyksiinsä. Myöskin ulkomaalaiset kannattaa toivottaa tervetulleeksi ja puhua heidän kanssaan jotain heidän ymmärtämäänsä kieltä. 

Vaikka gota pelaamaan pitääkin toivottaa jokainen kiinnostunut esim. sukupuoleen katsomatta, ''naiserityinen'' toiminta, kuten naisten omat SM-kisat ovat erinomainen käytäntö. Usein naiset tuntuvat viihtyvän ainakin osan ajasta omissa porukoissaan ja siitä syystä naiset voisivat harkita kehittelevänsä ehkä jonkinlaista muutakin naisten ja tyttöjen go-aktiviteettiä keskuudessaan, jota voitaisiin uusillekin ihmisille markkinoida. Ikäryhmittäin kokoontuminen on toinen vastaavanlainen ilmiö. Lastenleirejä kannattaa jatkaa ja markkinoida tehostetusti. Go-perheitä voisi yrittää uudelleenaktivoida tuota kautta. (Esimerkiksi Teemu ja Kristel pelasivat molemmat turnauksissa ennen lasten syntymää.)

-- Markku Jantunen, 7.9. 2010

Olin ehkä hieman kärkäs tämän zenin suhteen - ei se Markku J:n ehdotuksessa ollut mitenkään määräävästi esillä.  Ajattelin vain tuoda tämän esiin saman tien "tarpeeksi voimakkaasti".  Mitä tulee tähän muiden kuin insinöörien houkutteluun: kannatan.

Sitten itse asiaan: raha pitäisi suunnata turnauspalkintojen sijaan aktiivisten alkeiskurssien pitäjien, kerhoja pyörittävien ja turnauksia järjestävien ihmisten palkitseminen jollain hauskalla (muulla kuin rahalla), joka saa heidät tuntemaan tarpeellisiksi ja tärkeiksi.  Jos ei kukaan jaksa pyörittää perustoimintaa, on ihan sama tuleeko joku ulkomaalainen huippu tänne kerran vuodessa.  Ja turnauksessa menestymisen palkitsee rahan sijaan korotus - tämä on kuitenkin harrastus eikä ammatti.

-- JouniK, 7.9.2010

Ehdottomasti samaa mieltä Maxin kanssa. Suomen go-piireissä on jo nyt aivan liikaa nörttejä ja liian vähän peliin taiteena suhtautuvia luovia ihmisiä (hmm, miksihän niitä naispelaajia on niin vähän... :) ). Samoin olen samaa mieltä (kenen kanssa olikaan) siitä, että rahat tulee käyttää ensisijaisesti alkeiskursseihin ja go:n ilosanoman levittämiseen ruohonjuuritasolla. Eurooppalaisiin huippupelaajiin en sijoittaisi senttiäkään, sillä omat huippumme alkavat olla kyllin kilpailukykyisiä ajaakseen samaa asiaa. Ts. taloudellista tukea niille tahoille, jotka ovat valmiita järjestämään alkeiskursseja, go-tapahtumia kansalle ja tietysti Hikarun telkkariin.

-- Kare, 7.9.2010

Vanhat kyydistä tippuneet pelaajat ovat merkittävä kohderyhmä, jota ei saa unohtaa. He kaikki osaavat jo valmiiksi pelata eikä heitä tarvitse erikseen alkeiskurssittaa saati valistaa gon olemassolosta. Kannattaisi kartoittaa miksi gon pelaaja lopettaa harrastuksensa, jos lopettaa. Osa lopettamisistahan on luonnollista poistumaa, joka johtuu go-paikkakunnilta poismuuttamisista, työkiireiden lisääntymisestä, opinnäytetyön tekemisestä, perheellistymisestä, talonrakentamisesta tai muista ulkoisista (joskus äärimmäisen pakottavista) syistä. Osa taas johtunee syistä, joihin go-skenessä toimivat voivat jotenkin vaikuttaa.

-- Markku, 7.9. 2010

Poistetaan liiton jäsenmaksu ja tehdään go-liiton jäseneksi ilmoittautumiseksi yksinkertainen web-formi (nimi ja sähköpostiosoite). Tällä tavalla kaikki vähänkään aktiiviset saadaan go-liiton tiedotuksen ja toiminnan piiriin. Lisäksi olisi helpompi markkinoida harrastusta, esim. SLU:n jäsenyys olisi silloin helpompi saada?

Jos go-liitto tarvitsee edelleen säännöllisen rahanlähteen, voisi sen ajatella ottavan osuutensa esim. isoimpien turnausten osallistumismaksuista.

-- Antti Tarvainen, 7.9.2010

Edellisestä poimittua: Liitolle postilista tiedoitusta varten. Jos vaan sitten olisi mitä tiedoittaa :)

Liitto voi "tehdä" asioita monella tavalla: Tehdä jotakin normaalimiehityksellään (esim hallitus); Organisoida tai johtaa jotakin (esim kongressin tyyliin); Tukea tekeviä (kerhoja tai ihmisryhmiä) esimerkiksi rahalla tai muuten kannustamalla; Antaa edellytyksiä tekemiseen (esim valmista materiaalia); Tukea uusien "spontaanisti" tekevien porukoiden syntyyä (esim kokoamalla yhteen ihmisiä);

Eli osa liiton "tekemisestä" voisi olla aika epäsuoraa tukea. Toiset asiat kun sopivat paremmin liitolle, toiset taas paikallisille kerhoille.

-- Lauri

----

Hikarun suomentamisen sponsorointi yhdessä jonkin tv-kanavan (anime) tai kustantajan (manga) kanssa voisi olla varteenotettava vaihtoehto. Toimi muualla, miksei myös meillä.  Ehkä jokin kustantaja tarttuisikin tilaisuuteen kun taloudellinen riski pienenisi.


--Janne Jalkanen, 11-Sep-2010 17:25

Tiedotuspostituslista voisi olla hyvä idea ja sen hyvä puoli wikiin verrattuna on tietysti se, että tietoa työnnetään ihmisille eikä sitä tarvitse itse hakea. Jos liikennettä on tarpeeksi vähän, jaksavat harvemminkin käyvät listalla roikkua. Jos listalle saisi automaattisesti esim. wikiin lisätyt uudet turnaukset ja muistutuksen vielä kaksi viikkoa ennen tapahtumaa, tämä voisi aktivoida satunnaisia kävijöitä.

--Esko Arajärvi, 11.9.2010

Ehkä itsestään selvää, mutta muiden maailmalla toimien go-järjestöjen toimintasuunnitelmista / järjestöihmisiltä voisi saada toteutuskelpoisia ideoita. Kontakteja varmaankin lötyy.

--Valtteri H., 12.9.2010

Esko: miksi liikennettä pitäisi tiedostuspostilistalla olla vähän. Järkevä suodattimien käyttö on sallittua käyttäjäpäässä (tai mahdollisesti palvelimien asetuksiin käyttäjäkohtaisesti).

----
Pari mieleen juolahtanutta asiaa:\\
Liitto voisi subventoida isojen turnausten pelitilavuokria ja näin vähentää turnausjärjestäjien huolia. Voisi myös tarjota auttavaa kättä turnausten promotoimiseksi sekä pelaajien saamiseksi osallistumaan että laajemman yleisön ja mahdollisen lehdistön huomion kiinnittämiseksi.

Hikaru no Go on ehdottomasti paras huomioarvoltaan mutta myös järjestetyt tietokoneiden ottelut (ja toivon mukaan tappiot) ihmisiä vastaan herättäisivät tiettyä mielenkiintoa. 

-- [Vesa] 13.9.2010

Minun kokemukseni mukaan (ymmv) erilliset tiedotus- ja keskustelulistat toimivat paremmin kuin yksi kaiken kattava. Tiedostuslistasta olisi hyvä lähteä. Keskustelulistakin voisi olla kiva, vaikka wiki kattaakin tällä hetkellä sitä tarvetta. Mukavampi sitä olisi lueskella ja tarkistaa sitten wikistä sinne paremmin sopivat asiat.

--Esko Arajärvi, 13.9.2010

EGCC:n sivulta löytyi pair projektia: go-salkku
http://www.xs4all.nl/~egcc/award/project-nohr.html
ja lasten Grand Prix
http://www.xs4all.nl/~egcc/award/project-hricova.html
Edellinen ja helppo toteuttaa. Jälkimmäinen vaatii riittävästi väkeä tekemään.


-- [Matti] 13.9.2010