!Kallio-gon synty
Kallio-go syntyi kaipuusta sunnuntaipelailuun Kallion baareissa. Keväällä 2011 paikaksi vakiintui kivenheiton päässä Kurvista sijaitseva Kustaa Vaasa, jossa peli-illat menestyksekkäästi jatkuivat elokuulle 2012 saakka. Kustusta tuli myös toukokuussa 2011 tiettävästi ensimmäinen baari Suomessa jossa on näytetty gota screeniltä. Darraklubi viihdytti Kallio-gota uskollisesti joka sunnuntai. Pikkuhiljaa rakkaassa Kustussa pelailevat rupesivat kuitenkin kaipaamaan hieman rauhallisempaa peliympäristöä ja tutustuivat samalla kadulla sijaitsevaan Kultapalmuun. 

!Peli-illat
__Pelit aloitellaan joka sunnuntai noin klo 17. Kultapalmussa__, joka on pieni ja rauhallinen paikka osoitteessa Vaasankatu 4. Pöytiä on melko vähän, mutta omistaja on luvannut varata tarvittaessa pöytiä käyttöömme jos katsomme parhaaksi niitä pyytää. (Toistaiseksi varauksia ei ole nähty tarpeelliseksi tehdä.) Peli-iltoihin tulevista poikkeuksista, joita tulee todennäköisimmin ainakin turnausviikonloppujen yhteyteen, ilmoitetaan näillä sivuilla.

!Pelivälineet Kalliossa
Kultapalmussa on 4 isoa lautaa, kaksipuoleinen pieni lauta sekä kello, jotka saa tiskiltä pyytämällä. Kultapalmun välineet ovat YliGon. Kustaa Vaasassa on baarin omistama setti, jossa voi olla jonkin verran puutteita kivien määrässä.

!Ajankohtaista:
* Peli-ilta toteutuu joka sunnuntain, jos alle on tullut päivämäärä ja 3 nimeä ainakin.
* __20.7.2014__ Kallio-go Katri Valan puistossa
* Osallistujat: Janne + lauta klo 17, AJ, Koivukylän lomapoika klo 17, Neikku jossain vaiheessa, Pempu +matkalauta 18:30, 
* Illan erityisteema: Uusi nousu

!Keskustelu

Luvattu hyvää säätä, joten voisi yrittää puistoa. -Janne, 19.7.

Pitäiskö sittenkin suunnata suoraan Kultapalmuun? Ainakin Koivukylässä oli hetki sitten hirvee myrsky ja puistot on täällä tosi märkinä. -Koivukylän lomapoika

Ainakaan Vallilassa ei ole satanut, sadetta ei ole ennustettu illaksi ja kävin vielä kauppareissulla itse kokeilemassa että nurmi on kuivaa. Mennään puistoon. -Janne, 20.7.

[Katri Valan puisto kartalla|http://goo.gl/maps/hWiRo]