Minulla oli ennen tässä pohdintoja go:sta. Niillä ei ole enää merkitystä. Korvaan sen pienellä esseellä:

Kuinka 4 kyun barrier tappoi go-harrastukseni#

Vuosia sitten aloin harrastamaan go:ta ja pelailin sitä satunnaisesti. Olin ehkä noin luokkaa 18 kyu. Sen jälkeen aloin katsomaan HnG-sarjaa, ja innostuin pelistä toden teolla, ja aloin vahvistumaan tasaisesti, välillä pysähtyen hetkeksi sinne jonnekin 12 kyun ja 9 kyun barriereihin. Niistä huolimatta korotuksia tuli suhteellisen säännöllisesti.

Saavutin huippuni 4 kyun kohdalla. Ehdottomasti paras saavutukseni oli, kun pelasin jossain turnauksessa (lieköhän ollut Takapotku?) 4-kyuna ja pelasin 3 voittoa ja 2 tappiota. Erityisesti viimeinen peli oli aivan uskomattoman hienoa strategiaa ja taktikointia, joka pakotti vastustajan luovuttamaan about sadassa siirrossa. Sovelsin oppimaani ja se toimi aivan uskomattoman hienosti siinä pelissä.

Sitten iski 4 kyun barrier. Pelailin ja pelailin säännöllisesti, mutta mitään edistystä ei tapahtunut. Päinvastoin, aloin häviämään pelejä merkittävissä määrin, ja yhä suuremmalla prosentilla. Menin uuteen turnaukseen, ja hävisin kaikki pelini. Jonkun ajan päästä menin joukkueturnaukseen, ja hävisin kaikki pelini. Kerholla pelatessani hävisin vähintään noin 80% peleistäni.

Näin kului hieman reilu vuosi. Kaikki vain vakuuttivat, että välillä häviäminen on vain normaalia, ja että kyllä se siitä. Minä uskoin heitä. Kuitenkin vaikka kuinka jatkoin pelaamista, häviöitä vain tuli yhä enemmän ja enemmän. Silloin tällöin tuli muutama voittokin, mutta häviöiden murskaava määrä vei niiltäkin kaiken hohdon.

Kun tämä reilu vuosi oli kulunut, enkä edistynyt piirun vertaa, vaan pikemminkin tuntui siltä, että junnaan vain paikoillani siinä 80-90 häviöprosentissa, häviämisestä alkoi tulemaan tapa. Peli alkoi menettää kiinnostuksensa, ja ainoa "motivaatio" pelata oli nähdä, millä tavalla ja kuinka paljolla häviäisin tällä kertaa. Pelaamisessa ei enää ollut minkäänlaista innostusta, vaan se oli vain sellaista innotonta ja masentunutta häviön odotusta.

Pyysin apua monta kertaa, mutta kukaan ei auttanut. Ainoa "apu" joka tarjottiin oli se, että käytäisiin läpi pelejäni. Niistä läpikäynneistä ei ollut mitään hyötyä, vaan ne oli lähinnä masentavia. Kaikki pikkuvirheet tuodaan esille ja annetaan toinen toistaan ristiriitaisempia neuvoja. Pelissäni oli jotain pielessä hieman korkeammalla tasolla, ja olisin varmastikin tarvinnut jotain ihan muuta kuin sellaista pikkuvirheiden kanssa nysväämistä. Sellaiset pelieni läpikäynnit olivat lähinnä masentavia eivätkä juurikaan hyödyllisiä.

Pieni valopilkahdus tapahtui kun joku ehdotti, että pyytäisin apua Lounelan Ollilta, joka silloin asui täälläpäin. Tein niin, ja hänen opetusmenetelmänsä oli aivan toista luokkaa. Hän todella sai minut innostumaan taas hieman ja kokeilemaan tiettyjä asioita pelissäni. Sen sijaan, että sieltä olisi sadellut täysin satunnaisia (ja usein ristiriitaisia) neuvoja, opetus ja ohjaus oli järjestelmällisempää ja innostavampaa. Vahinko vain, että opetus jäi lyhyeen (tarkalleen ottaen kahteen opetuskertaan) koska hän muutti pois paikkakunnalta. Se pieni valopilkahdus sammui ennen kuin se ehti kunnolla edes kirkastua.

Vähitellen aloin huomaamaan, että pelasin yhä harvemmin ja harvemmin. Jatkuva häviäminen otti voimille, eikä pelaamisessa ollut enää mitään mielenkiintoista. Kävin kerholla yhä harvemmin ja harvemmin, eikä nettipelitkään kiinnostaneet (ne eivät tosin ole koskaan hirvittävästi kiinnostaneet joka tapauksessa).

Tästä eteenpäin sinnittelin noin vuoden lisää. Yritin käydä säännöllisemmin kerholla, ja yritin löytää jotain uutta innostusta. Lainasin kirjoja, lueskelin go-aiheisia tekstejä, kävin goproblems.comissa ratkaisemassa tsumegoita, pyysin moneen kertaan apua go-kerholla... Turhaan. Pelaamiseni harveni vain harvenemistaan, eikä mikään lukeminenkaan tai tsumegoiden ratkaiseminenkaan enää kiinnostanut.

Sitten pelaaminen loppui käytännössä kokonaan. Häviäminen ei yksinkertaisesti enää jaksa kiinnostaa, eikä ketään muutakaan tunnu kiinnostavan. Olen ollut nyt about vuoden pelaamatta käytännössä ollenkaan (paria kgs-peliä lukuunottamatta, kun pari kertaa kokeilin, josko vihdoinkin innostuisi taas, mutta ei). Kävin tässä muutama kuukausi sitten kerhollakin pyörähtämässä ja heittämässä viimeisen avunhuudon. Tuloksetta.

Pakko se sitten on vain myöntää: 4 kyun barrier tappoi go-harrastukseni. En enää harrasta lajia. Haluaisin kyllä taas innostua ja jatkaa, mutta kun ei niin ei.

Koska oma kehitykseni aikoinaan pysähtyi myös 4 kyun kohdalle ja koin silloin myös motivaation vähenemistä kehityksen pysähtymisestä johtuen, ymmärrän hyvin ajatuksiasi. Jostain kumman syystä sitten kehitys alkoi taas jatkua pienen tauon jälkeen ilman mitään selkeää erityistä syytä. Sikäli kun tunnen sinut pelaajana, arvioisin, että suurin osa ongelmistasi goossa johtuu todennäköisesti erittäin analyyttisestä tavastasi ajatella peliä. Muistan, kuinka kerholla usein kyselit strategisten neuvojen ja sananlaskujen ristiriitaisuuksista. Nämä kysymykset ovat kuitenkin liian vaikeita puettavaksi jonkinlaiseksi algoritmiksi, jota voisit noudattaa pelatessasi ja perusongelma on jo kysymyksen asettelussa. Epäilen, että saattaisit löytää goosta uuden ulottuvuuden, jos yrittäisit verbaalisen pohdiskelun sijasta myös yrittää hahmottaa lautaa visuaalisesti ja intuitiivisesti. En osaa kuvata asiaa sen paremmin.

Kari (Poista tämä merkintä, jos et halua säilyttää sitä omalla sivullasi.)

Jos pelaaminen ei tunnu sujuvan, yksi mahdollinen tapa nauttia pelistä on vaikka katsella serverillä sen verran itseä parempien pelaajien pelejä, että niitä tajuaa mutta että niissä on jotain uutta. Pelaamista voi sitten kokeilla, kun inspiraatio iskee.

Markku (Poista vaan, jos tuntuu, ettet halua tälle sivulle muiden merkintöjä.)