!!!Who am I?

Olen 25-vuotias Vantaan Koivukylässä asusteleva juoppo. Käyn säännöllisesti YliGon peli-illoissa Oluthuone Kaislassa maistelemassa erilaisia olut-tuotteita (pääasiassa Sandels ja Kukko) ja opiskelemassa pelin syvimpiä saloja. Käyn myös aina välillä HGK:n peli-illoissa Karhunpesässä ja Toigon peli-illoissa Oluthuone Amsterdamissa. Viime aikoina olen viihtynyt myös Sello-goon peli-illoissa Espoon Leppävaarassa. 

Huhtikuussa 2010 liityin Dangoon. Liittymiseni varmistui pelattuani Dangon riveissä Joukkue-SM2010-skaboissa. Olen kuitenkin edelleen aktiivi YliGon toiminnassa. Dango on järjestänyt peli-iltoja Koivukylässä Jani Johanssonin asunnossa. 25.4. 2010 Dango piti ensimmäisen järjestökokouksen. Kokouksessa päätettiin monista asioista, mm. Dangon hallituksen kokoonpanosta. Toimin hallituksessa sihteerinä. Dango sai kesäkuussa 2010 kunnon kerhotilat Koivukylän Rasinkadulta. Kerhohuoneen ensimmäinen peli-ilta pelattiin 7.6.2010.  

Jotkut ihmiset tuntevat minut nimellä Koivukylän Meijin. Myös Koivukylän Honinboksikin minua on kutsuttu. 

!!!Toiminta YliGossa ja Dangossa

Liityin Helsingin yliopistolliseen go-seuraan vuoden 2009 syksyllä. Tätä ennen olin pelannut joitakin vuosia keksissä. Olin siis varsin kova pelimies jo siinä  vaiheessa, kun liityin kerhoon. Yritän käydä YliGon peli-illoissa joka keskiviikko. Toimin YliGon hallituksen varapuheenjohtajana ja kuukausittaisena tiedostusvastaavana. Hallituksessa toimiminen on ihan kliffaa hommaa. Tavoitteenani on auttaa tulevien turnausten järjestelyissä ja olla kaikenlaisessa hauskassa tekemisessä mukana. Pääpaino kerhotoiminnassa on kuitenkin goonpeluulla, koska Go on elämän suola.

Dangon jäsenyys tuli hieman puun takaa. Dangolaisena on tosi siistiä olla. Kuka olisi uskonut, että sellaiseen räkälään kuin Koivukylä saadaan kunnon go-kerho? Dangon peli-illoissa yritän päästä käymään joka viikko. Haluan edistää go-toimintaa ja ihmisten go-tietoisuutta pahamaineisessa lähiössäni. Yhtenä tärkeimmistä tavoitteistani on voittaa Dangolle vuoden 2011 Joukkue-SM-skabat. Tavoite voi tuntua mahdottomalta, mutta Dango on liekeissä!

!!!Korotushistoriani

3 kyu - Herra Kalle Timperi kohotti peli-illassa joskus syksyllä 2009\\

1 kyu - SM1-karsinnat elokuussa 2009 (korottajina Kaislan jäbät)\\

1 dan - Joukkue-SM2010 (korottajina Antti Törmänen 6 dan, Juri Kuronen 4 dan ja Tuomas Hella 3 dan)\\

2 dan - seuraavassa turnauksessa!

!!!Turnausmenestys 2009

En ole vielä löytänyt oikeaa tapaa ottaa olutta turnauksissa. Oluen (ja joskus tiukan viinan) ottaminen on taitolaji, jota en ole vielä onnistunut yhdistämään menestyksekkäästi goonpelaamiseen.  Joskus tulee otettua hieman liikaa ja sitten peli tökkii hyvin pahasti. Joskus taas ei ota riittävästi. Liiallinen pään selvyys ei ole hyvä asia.  Silloin jännittää liikaa. Hyvä humala tuo hyvällä tavalla intuitiota ja rohkeutta mukaan peliin. 

__SM1-karsinnat 22.-23.8. :__ 40-  38+  36+  37+  23+\\

Karsinnoissa olin täysissä liekeissä. Tämä turnaus oli elämäni ensimmäinen Go-turnaus, joten elin jännittäviä aikoja. Onnistuin ottamaan olutta juuri oikeassa suhteessä. Jäi harmittamaan ensimmäisen kierroksen tappio. Ensimmäisellä kierroksella en siis ollut vielä riittävässä huppelissa.\\

    
__Helsinki Casual 3.-4.10. :__ 9-b0 20-w0 19+w0 18-b0 22+w0 \\

En muista Casualista melkein mitään. En muista, olinko hyvin kännissä vai liian selvinpäin. Mutta se on selvää, että pelasin hirveää skeidaa. 

__Kaisla-liiga 16.9.-9.12. :__ 1/5 :(\\  

Osallistuin liigan jokaiseen peliin. Pelasin läpi koko liigan täysin hirveää roskaa. Vasta viimeisessä pelissä onnistuin uskomattoman taidokkaalla pelillä murskaamaan vastustajanani pelanneen Feng Huangin. 

__Korean Ambassador's Cup 12.12.-13.12. :__ 17-/w0   19-/b0   26+/w0   22-/b0   21-/b0   29+/w0\\

Tämä oli tuskallinen turnaus. Pelasin hirveää sontaa. Olin kenties ottanut hieman liikaa kaljaa.

__YliGo Open 16.12. :__ 3-/b1   17-/w4   16+/w3   13+/w0\\

YliGo Openista muodostui hankala koettelemus. Peliaikaa oli erittäin vähän. Olen todella huono pelaamaan nopeita pelejä. Häviän varmaankin kolmanneksen turnauspeleistä ajalla. Olin myös aika huppelissa. Onneksi onnistuin voittamaan kaksi peliä.  

!!!Turnausmenestys 2010

__SirDango -turnajaiset 16.1. __\\


Hieman epävirallisempi SirDango -turnaus pelattiin 16.1. Jani Johanssonilla Vantaan Koivukylässä. Turnaukseen osallistui puolisen tusinaa Dangolaista. Kare Jantunen  ei pelannut turnauksessa. Saimme siitä huolimatta hyvän porukan turnaukseen. Onnistuin taistelemaan itseni finaaliin. Finaalissa vastaan tuli Pekka Keipi, joka murskasi minut. Pekka Keipistä tuli näin ollen kaikkien aikojen ensimmäinen SirDango.



__Karhuliiga 19.1. :__ 0/3 :(\\

Pessi, Aleksi ja Jouko pieksivät minut porukalla. Hävisin kaikki matsit ajalla. Nyyh... Oon varmaan jotenkin hidasälyinen. Toisaalta pelasin sellaista sontaa, että olisin hävinnyt pelit laudalla, jos ne olisivat päättyneet pisteiden laskentaan.

__Takapotku Open 6.2.-7.2. :__ 37-/w0   25-/b0   38+/b0   31+/w0   35+/b0\\

Elämäni ensimmäinen Takapotku Open! Tämä turnaus todisti, että selvinpäinkin voi pelata turnauksessa. Turnauspaikalla ei saanut dokata, joten sitten ei dokattu. Mutta se ei hirveästi menoa haitannut. Oli kiva pelata vaihteeksi selvänä. Jäi harmittamaan kahden ensimmäisen kierroksen tappiot, koska kummassakin aika loppui ennen kuin peli ehti yoseen! Byo-yomi on pahin viholliseni. 

__YliGo Cup 9.2.-2.5. __\\

Pelasin Cupin ensimmäisellä kierroksella Pekka Keipiä (1 kyy) vastaan. Peli oli vaikea minulle. Vasta lopussa onnistuin saamaan selkeän etulyöntiaseman. Yllättäen sain aivan pelin loppupuolella Pekan ryhmän ko-taisteluun elämästä ja kuolemasta. Tämä ratkaisi lopullisesti pelin. Pekalla ei ollut ko-uhkia, joita minulla taas oli reippaasti. Pelattiin peli loppuun piste-ero oli useita kymmeniä edukseni.

Toisella kierroksella pelasin Joonas Ylöstä (1 dan) vastaan. Peli eteni hyvin, kunnes aloin sähläämään. Näin minulle käy usein Joonasta vastaan. Tein kytkentäsiirron, joka ei kytkenytkään. Joonas sai kourallisen kiviäni. Mustalla oli tämän jälkeen niin selkeä johtoasema, että näin ainoana järkevänä tekona luovuttamisen.

__Pogon kevätbonus 27.2. __\\

Turnaus pelattiin saunatiloissa. Kaljaa oli mukana keissin verran. Pelasin varmaankin kahdeksan peliä, joista voitin ainoastaan yhden (ei selvää muistikuvaa). Sain juotua 10-15 bonusta. En mahtunut kärkikolmikkoon, joka oli tavoitteenani turnauksen alkaessa. Erityisen pettynyt olen siihen, että en saanut juotua keissiäni kerralla loppuun. Pogo otti kolmoisvoiton: 1. Antti Holappa, 2. Mokki, 3. Lupis. YliGo alisuoriutui. Toisaalta meillä olikin aivan liian pieni edustus paikan päällä. Huittisten Shusaku keräsi bonuksia loistavasti: 17. Aamulla Samu oli uskomattomissa kankkusissa. Onneksi omat krapulani eivät ole aivan niin pahoja.

__YliGon pikapelihaaste 7.3.__\\

YliGon perinteinen pikapelihaaste alkoi sunnuntaina 7.3. kello 18. Loin haasteeseen ThePope-tunnuksen. Tavoitteenani oli taistella haasteen voitosta, mutta tästä tavoitteesta jäätiin kohtuullisen kauas. Eetu Erkkilä (2kyu) voitti Uusis-tunnuksellaan haasteen. Tarvittavat 100 voittoa kertyivät hieman yli kahdessa päivässä. Tämä oli kaikkien aikojen nopeusennätys. Samassa ajassa ehdin itse saada ainoastaan kuusi hyväksyttyä voittoa. Ongelmaksi minulle muodostui se, että tunnukseni jumittui pitkäksi aikaa 4 kyu-tasoon, jolla en voinut saada hyväksyttyjä voittoja haasteeseen, koska minimiluokitukseni oli 3 kyu. Parhaimman tunnuksen palkinnon voitti ansaitusti Eetu nerokkaalla Uusis-nikillään. 

__Jaakko Munkin muistoturnaus 13.3.-14.3. :__ 2k+, 3d+, 3d-, 3d-, 1k+\\

Jaakko Munkki oli todella jännittävä turnaus, koska pääsin ensimmäistä kertaa elämässäni pelaamaan turnauksessa 1 dania vahvempia vastaan. Toisen kierroksen ottelu Samu Ritakalliota vastaan oli uskomatonta vääntöä. Peli saavutti kliimaksinsa erittäin tärkeässä ko-tappelussa, jossa oli panoksena ryhmäni elämä. Samu ei vastannut ko-uhkaani vaan tappoi ryhmäni. Sain kompensaationa tapettua Samulta massiivisen kokoisen ryhmän. Tässä vaiheessa Samu päätti luovuttaa. Turnaukseni oli saanut räjähtävän alun! Markku Jantuselle (3d) ja Olli Hellalle (3d) hävisin ajalla. Markun olisin ehkä voittanut pisteillä, jos olisin tajunnut katsoa kelloa. Olli olisi todennäköisesti voittanut pisteillä,  jos se peli olisi pelattu loppuun. Viimeisellä kierroksella onnistuin pitkän kamppailun jälkeen voittamaan Jouni Valkosen luovutuksella, kun sain tapettua noin 30 kiven ryhmän. Jaakko Munkki oli todella hyvää turnauskokemusta juuri sen takia, että sain vihdoinkin turnauksessa pelata vahvoja dan-tason pelaajia vastaan. En tällä kertaa sortunut ryyppäämään ensimmäisellä kierroksella. Vasta kolmannella kierroksella päätin juhlia menestystäni Fostersilla. Sunnuntaina olinkin absoluuttisella linjalla.

Turnauksen lauantai-jatkot olivat YliGon kerhohuoneella, jossa oli mukavasti porukkaa. Kaljaa kului hyvin runsaasti. Iltamyöhäsellä jatkoporukoista oli kertsillä enää Samu ja minä. Olimme päättäneet nukkua kertsillä. Kävimme jossain vaiheessa ylimmässä kerroksessa Ahvenanmaalaisten bileissä, koska joku ruotsinkielinen ja hyvin känninen kaveri pyysi meidät sinne. Menimme bileisiin, mutta ne olivatkin jo ohi. Ainoastaan yksi kaveri oli sohvalla dokaamassa. Lähdimme Mbariin tapaamaan Samun kavereita. Sammuin pöytään, jolloin poke ajoi meidät ulos. Iltapalalla kävimme McDonaldsissa. Söin viisi tuplajuustoa. __Samu söi kokonaiset kaksi ateriaa: Tuplajuusto- jättiateria ja Bic Mac -ateria.__ Samu, joka yleensä vastustaa Macissa syömistä, katui syvästi iltapalavalintaamme seuraavana aamuna. Aamuherätys kertsillä oli  tyypillisen krapulainen. Olin onneksi nukkunut pois pahimmat päänsäryt. Samukin oli elävien kirjoissa. Samu ei tällä kertaa ollut niin pahassa darratilassa, kuin olen hänet tottunut näkemään. Krapulan lievyys taitaakin selittyä sillä, ettemme lähteneet bailaamaan yökerhoihin.

__Joukkueiden Suomen Mestaruus 2010 17.4.-18.4. :__ 4k+, 3k+, 1k-, 2d+\\

Dango1 teki sen, mitä kukaan ei olisi ennen turnausta uskonut! Me tapoimme kaiken! Ensimmäinen kierros oli todellista madnessia. Heräsin krapulaisena omasta sängystäni, kun Jani soitti, että ilmoittautuminen turnaukseen loppuu puolen tunnin kuluttua. Join aamukahvit pikapikaa ja lähdin matkaan. Viimeiset parisataa metriä oli  juostava, koska muuten olisin myöhästynyt turnauksesta. Kun pääsin pöydän ääreen, aikaa oli jäljellä säälittävät yksi minuuttia. Onneksi vastassani oli minut soitollaan herättänyt Jani Johansson (4 kyy), joka on minulle varsin tuttu pelikaveri. Fuseki oli Janilla hyvä, mutta keskipelissä aloin tappamaan ryhmiä. Kun olin noin 50 pistettä voitolla, Jani päätti luovuttaa. Tämä peli oli hyvä osoitus siitä, että pelkällä byo-yomillakin voi piestä vastustajan. 

Toinen pelini Feng Huangia vastaan oli minulle turnauksen tärkein peli. Minua ei oikeastaan kiinnostanut, mitä muissa peleissäni tulisi tapahtumaan. Tämä peli minun piti voittaa. Feng oli useissa peli-illoissa haastanut minut sanasotaan siitä,  kumpi meistä on kovempi äijä.  Nyt oli siis näytön paikka. Feng pelasi hyvää peliä pitkälle keskipeliin. Peli oli aika tasan. Sitten päätin tappaa Fengin ryhmän. Ryhmä kuoli ja Feng päätti luovuttaa. Se on helppoa, kun sen osaa. 

Kolmas kierros Mikael Nenosta vastaan osoitautui yllättävän hankalaksi.  Olin kovassa ryypiskelyvauhdissa. Peli eteni minulle varsin hyvään suuntaan, kunnes tajusin, että Mikael sai tapettua kasan leikaavia kiviäni keskustassa. Tämän jälkeen tapoin Mikaelilta ison nurkan. Peli oli aika fifty-fifty tässä vaiheessa.  Tai sitten olin johtamassa peliä. Ei sillä niin väliä ole. Yhdessä vaiheessa Mikael uhkasi redusoida aluettani, johon vastasin jotain dorkaa. Yhtäkkiä huomasin nurkkani kuolleen, mikä ei ollut suunnitelmissani. Seuraavaksi tajusin, että minulta loppui aika. Tämä oli varsin vittumainen peli. Mikael pelasi paljon paremmin kuin osasin odottaa. 

Neljäs kierros ratkaisi sen, kuka on Suomen kovin Heikkinen. Juippi pelasi kaikin puolin vahvaa peliä. Itsekin pelasin cyborgimaista peliä. Jokainen siirtoni oli, kuin salama olisi iskenyt gobaniin. Niin vahvoja siirtoni olivat. Loppupeliin tultaessa Juippi sai sentesiirtoja about miljoona joka puolella lautaa. En antanut tämän lannistaa fiiliksiäni. Pelasin cyborgimaista goota loppuun asti. Pisteiden laskussa räjähti potti: Voitin Juipin 5,5 pisteellä! OUH JEA!

Viidennellä kierroksella Dango1  pystyi keskittymään oleelliseen: Eli siis dokaamiseen. Meillä oli vapaakierros. Tiesin sen, että jos Pogo  voittaa YliGon Hunksit 3-0, Dango nousee mestaruussarjaan. Elimme siis jännittäviä  aikoja. En täysin luottanut Pogon voimiin, koska pogolaiset olivat edellisellä kierroksella ottaneet Dangolta pataan 3-0. Yllättäen Pogo kuitenkin pieksi Hunksit puhtaalla pelillä 3-0! Tämä tarkoitti sitä, että Dango nousi mestaruussarjaan! Fuck yeah! Ja kiitos Pogon kavereille urotöistänne :)

Palkintojenjakoseremonia oli pelkkää Dangon juhlaa. Saimme kasan fyffeä uskomattomasta saavutuksestamme. Tämän lisäksi minut ja Pekka Keipi korotettiin DAN-TASOLLE. Tämä oli jotain ihan uskomatonta. Kiitos korottajille! 

Jatkobileet olivat Gorsu-saunalla. Ostin kokonaisen lavan kaljaa bileitä varten. Tämä oli kolmas päivä putkeen, kun ryyppäsin. Kalja alkoi maistua aika kuralta. Vatsanikin oli kuralla. Sisälläni velloi jotain ripulimaista toimintaa. Päätin kuitenkin ryypätä sen,  minkä pystyin. Loppuilta kului maagisten yrttien parissa. Olin varsin korkealentoisessa olotilassa. Odotin yrtin saavan aikaan ns. täydellisen jumituksen, mutta sellaista ei nyt jostain syystä tullut. Mutta ehkä oli ihan hyvä juttu, ettei niin tapahtunut. Seuraavan päivän kankkusaamu Huittisten Shusakun kanssa oli jotain sellaista, mihin olen jo varsin tottunut. 

__YliGon Pikapeliyö 29.5. :__ 3/15\\

Pikapeliyössä pelasin järkyttävintä skeidaa, mitä olen koskaan pelannut. Totuus on, etten muista peleistäni oikeastaan yhtään mitään. Uskon, että muistinmenetykseni liittyy jollain merkillisellä tavalla turnausjuomiin, joita olivat maukas absintti ja herkullinen koffin olut. Pelaamieni pelien tasoa kuvaa jollain tavalla tulos 3/15, joka on varsin surullinen tulos. Toisaalta hävisin peleistä noin kymmenen ajalla. Mutta näistäkin peleistä olisin ainakin puolet hävinnyt laudalla, jos ne oltaisiin pelattu loppuun. Hyvän kännin ja hyvän goon yhdistäminen on taito, jota minulla ei ainakaan näiden tulosten valossa ole. Onneksi pikapeliyö ei vaikuta kallisarvoisiin gorreihin.

Turnaukseni alkoi kolmen tappion putkella. Tässä vaiheessa kurkkuni alkoi olla jo hyvin kuiva, koska vain voitetuista peleistä sai oluen. Olin vielä fiksuna kaverina mennyt päättämään, että varjokassaolut maksaa 2 euroa tölkiltä. On sanomattakin selvää, etten köyhänä opiskelijana voi ryypätä näin kallista olutta. Oli siis voitettava pelejä! Lopulta niitä voittoja tulikin, vaikkakin vain muutama. Onnistuin voittamaan Nanan, Sampo Ownererin ja Pempun. Miten ihmeessä onnistuin voittamaan supervahvan Pempun? 

Absinttia oli paikalla kaksi pulloa. Olisin mielelläni juonut pääni äärimmäisen sekaisin tästä tavarasta, mutta yllättäen eliittidivisioonassa olikin about 10 tyyppiä. Absintit jaettiin siis meidän kaikkien kesken. Tämän seurauksena sain nautittua vain muutaman desin tätä vihreää keijua. Tästä huolimatta oli tosi hienoa, että näinkin paljon porukkaa innostui eliittijuomasta, vaikka en saanutkaan ryypätttyä itseäni oksennustasolle.

Tässä vinkki seuraavaa kertsitapahtumaa varten: Kirjastossa on tosi pehmeä sohva. Siinä saa oikein makeat unet :)

__William K:n KyuDan-turnaus 18.6. :__ Kaikki meni \\

Sellossa pelattu kyydan-turnaus oli oikein mukava rengovääntö. Parinani pelasi Thomas Luovula, 16 kyu. Olimme luokitustemme perusteella turnauksen heikoin pari, mutta emme antaneet sen häiritä peliämme. Lähdimme tappamaan kaikkea! Ensimmäisellä kierroksella meillä oli vastassa Joukon ja Fengin tiimi. Pelasimme vahvaa alkupeliä. Jossain vaiheessa keskipeliä peli meni liian vaikeaksi ja onnistuimme tappamaan kasan omia stemujamme. Tästä eteenpäin peli oli tuskaa. Lopulta hävisimme pelin joko ajalla tai miehekkäällä luovutuksella. Toisessa pelissä vastaamme asettui Keinosen ja Pirskin joukkue. En muista pelistä mitään muuta kuin sen, että hävisimme. 

__Euroopan Go-kongressi 24.7.-7.8. :__ \\

EGC oli kokemuksena aivan mielettömän mahtava. Kyseessä oli kaksi viikkoa kestävä go-aiheinen ryyppyputki. Okei, tässä liioittelen hieman, mutta kaljaa tuli juotua niin reippaasti, että tilin rahatilanne meni about miinukselle. Majapaikakseni valitsin Pempun löytämän kolmion (Playboy-mansion) noin kilometrin päästä turnauspaikkaa. Koska samaan kämppään majoittui lisäkseni about 10 henkeä, vuokra per naama oli lopulta hyvinkin pieni. 

Lähdin kongressiin tavoittelemaan 2dan-korotusta, mutta sellaista ei koskaan tullut. Ensimmäisen viikon tulos 2/5 oli itselleni pienimuotoinen järkytys. Syitä surkeaan tulokseen oli ainakin kaksi : liiallinen dokaaminen, rohdoskasvien polttelu ja yose-spedeily jo voitetuissa peleissä. Main-turnauksen ensimmäisen pelin menin kaiken lisäksi häviämään ajalla, vaikka laudalla johdin peliä. Jotenkin positiivista oli se, etten mennyt ottamaan turpaan kyy-pelaajilta. 

Viikonlopputurnaus meni omasta mielestäni päin perseen reikää. Tulos 3/5 jätti huonon maun suuhuni, koska vastustajani kaikissa peleissä pelasivat skeidaa. Tappiot tulivatkin sen takia, että pelasin itse vieläkin pahempaa skeidaa. Toinen tappioista tuli jälleen kerran ajalla. Pienimuotoista lohdutusta tarjosi se, että olin pisteissäkin selkeästi tappiolla. 

Toinen viikko sujui pääturnauksen osalta paremmin kuin ensimmäinen. Tulos 3/5 oli edelleenkin aika skeidaa, mutta tällä viikolla en sentään mennyt häviämään ajalla. Janne Nikula ja suunnilleen kaikki muutkin uhkasivat heittää minut Näsijärveen, jos häviän vielä yhdenkin pääturnauspelin ajalla. Näin ei kuitenkaan tapahtunut. Toisella viikolla jäi tosi paljon harmittamaan japanilaista 2dania vastaan pelaamani matsi, jonka hävisin 3,5 pisteellä. Tämä japsi pelasi kyy-tasoista peliä, mutta edellisen päivän järjestäjien saunaillan kasvin polttelu ja rankka dokaaminen oli saanut minut niin darraiseen tilaan, että omasta pelistäni puuttui täysin järki. 

Sivuturnauksista lightning (10 min absoluuttinen) sujui katastrofaalisesti. Pelasin ryhmässä, jossa oli lisäkseni viisi pelaajaa. Eli viisi peliä tuli tahkottua absoluuttisella nopeudella. Ryhmän voittaja eteni automaattisesti jatkopeleihin. Minusta ei voittajaa tullut, koska spedeilin itselleni vain yhden voiton. 

Rapidissa (30 min absoluuttinen) pelasin vain neljä peliä. Voitin kolme ensimmäistä peliä, joissa vastustajani olivat dan-tasoa. Neljännessä pelissä vastaan tuli 3dan germaani, joka voitti pelin selvällä parinkymmenen pisteen erolla. 

Joukkueturnaus oli -2 -tasoituksilla pelattu kiva turnausformaatti. Joukkueemme Milk is already on the floor (Pempu, Samu, Jouko, Juho Pennanen, Meijin) hävisi ensimmäisessä matsissa OGP:n vahvalle jengille tuskalliseen 0/5-tyyliin. Toisenkin pelimme menin häviämään spaniard-kyy-nilkkijengiä vastaan. Kaksi viimeistä peliämme onnistuimme voittamaan otettuamme itseämme kunnolla niskasta kiinni :) Sijoituimme jaetulle 12. sijalle. 

Rengoturnaus pelattiin heti toisen futisturnauksen jälkeen, joten joukkueemme (Pempu, Juippi, Hiridur + minä) oli mehut pois. Rengoillassa pelattiin vain kolme peliä. Ensimmäisessä pelissä otimme pataan jengiltä, jossa pelasi perusjamppoja + yksi pro. Toisessa pelissä pieksimme samantasoisen joukkueen selvästi 8 pisteellä. Kolmas peli oli laudalla jotenkin tasainen, mutta hävisimme ajalla, kun vastustajan kellossa oli vain viisi sekuntia. Kaikin puolin rengoilu oli tosi kivaa, vaikka tuloksellisesti Milk is already on the floor suoriutui ala-arvoisesti.

__Reissun kohokohdat: __

Kaikki illanvietto Playboy-mansionissa. Majapaikkamme porukka oli aivan mahtava: Alex (That is spectacular), Janne, Miika, Samu, Pempu, Assu, Pikkujussi (Jung-Hyeop Kim, 7dan), Antti, Pessi ja Kalle. Lisäksi kämpällämme vieraili pelaajia maailman huipulta: mm. Namii, Prodi, Csaba Mero ja Lucian Corlan. 

Disco Bepopissa oli paras iltani tosi pitkään aikaan. Ennen discoa olimme ryypänneet oikein kunnolla ja poltelleet kasvia. Pelkkä matka Bepopiin oli siis täynnä elämyksiä. Tulin sellaiseen tilaan, että en pystynyt oikein puhumaan mitään. Pystyin vain seuraamaan muiden tekemisiä ja puheita. Olin erittäin hämmentynyt saavuttuamme discoon. Harhailin ulos röökipaikalle, jolloin luokseni tuli erittäin känninen Cristian Pop. Hän alkoi selittämään jotain hämärää oikeasta hengitystekniikasta. Sitten paikalle saapui yhtä känninen Cornel Burzo, joka teki jonkinlaisia Kugfu-liikkeitä. Tämä oli kaikki hyvin hämmentävää. Menin sisälle ja tajusin, että discossa oli ihan mieletön meno. Paikalla oli paljon goonpelaajia ja hyviä muijia. Menin tiskille, kun yhtäkkiä joku iso turkkilainen kaveri alkoi kähmiä minua ja tarjosi minulle jotain helvetin vahvaa juomaa pariin otteeseen. Sain jotenkin änkytettyä itseni tilanteesta pois  ja menin dance-floorille. Olin uskomattomissa täpinöissä juomisen ja polttelun seurauksena ja tanssin koko illan valomerkkin asti. Huittisten Shusaku oli täydellisessä ekstaasin/jumituksen tilassa koko illan :) Jouko oli ainakin oman käsitykseni mukaan suht ookoo kunnossa läpi koko illan. Paluumatkalla tajusimme, ettei Samu pysty kävelemään. Onneksi Boris tuli pelastamaan tilanteen ja kantoi Samun Playboy-mansioniin. Disco-ilta oli kaikin puolin mielettömän cool!

Bonusturnaus Semaforissa onnistui järjestelyjen puolesta todella mahtavasti! Tavoitteenani oli tietysti voittaa turnaus, mutta tällä kertaa vastassa oli liian kovia kavereita. Suureksi yllätykseksi turnauksen voitti Assu voittamalla uskomattomat 18 peliä ja keräämällä mielettömästi bonuksia. Assu kylläkin oli sen oloinen seuraavana aamuna, että tuli vähän otettua :) Keräsin itse yhtä paljon bonuksia kuin Assu, mutta kolmella voitolla en oikein voinut kilpailla :( Puolen litran Karjalan hinta oli naurettavan alhainen 2,5 euroa, joten olisin hyvin voinut kiskoa sitä ainakin 15 kpl, mutta minulta loppui yllättäen aika kesken. 

Järjestäjien saunailta oli aivan mahtava. Ostimme S-marketista noin 100 litraa alkohoolipitoisia juomia. Pääsin ensimmäistä kertaa kokemaan, millaista on saunoa saunomistaidoistaan kuuluisien OGP:n tyypien kanssa. Okei, kyllä ne aika nopeasti ajoivat minut pois kiukaan ääreltä :) Ryypättyämme kaksin käsin lähdimme Darchikin johdolla blossaamaan rohtoa. Kesoil ja Darchik valmistivat jonkinlaisen bongin jostain Sprite-pullosta. Pullo toimi täydellisesti. Tuli imettyä kamaa hieman liikaa, koska olin kuulemma ainakin puoli tuntia täydellisessä jumituksen tilassa. En pystynyt puhumaan tai edes seisomaan. Onneksi Huden Shusaku sai lopulta raahattua minut taksiin.

Kongressissa järjestettiin kaksi futisturnausta. Ensimmäisellä viikolla pelattiin muistaakseni 16 joukkueen voimin. Jokaisessa joukkueessa oli viisi pelaajaa. Suomella oli mukana useampi joukkue. Itse pelasin samassa jengissä Samun, Hiridurin, Jannen, Joukon ja Assun kanssa. Yksi meistä oli vaihdossa. Alkulohkossamme pelasi Ranska, Saksa, Execution (mm. Ali Jabarin & Fredda) ja sekalainen jengi jossa pelasi ainakin venäläisiä. Voitimme kolme peliä häviten ainoastaan Saksalle. Kaikkien yllätykseksi voitimme alkulohkomme! Etenimme siis jatkopeleihin. Jatkopeleissä vastaamme tuli muiden lohkojen voittajia. Ensimmäinen matsi italiaa vastaan meni rankkareihin, jossa otimme kirvelevän tappion. Toisessa pelissä otimme reppaasti 4-1 turpaan selvästi vahvemmalta Saksan jengiltä. Tähän päättyivät futispelimme tässä turnauksessa. Suoriuduimme kuitenkin uskomattoman hyvin. Teimme suomalaista jalkapallohistoriaa kongressissa! Tässä turnauksessa korvasimme taidon puutteemme puhtaalla fighting spiritillä. Pelasimme kaikki ottelut veren maku suussa. Karvasimme koko ajan. Emme antaneet vastustajalle yhtään tilaa. Olimme koko ajan vastustajan iholla. Tämä Chiefin suunnitelma toimi täydellisesti.  

Toisen viikon futisturnauksen puitteet olivat uskomattomat: Valtava tekonurmikenttä hyvin lähellä Aleksanterin koulua. Maalitkin olivat tosi hyvät. Kaiken lisäksi meillä oli käytössä oikeat tuomarit! Tämä turnaus pelattiin kahtena päivänä. Mukana oli neljä jengiä. Suomi, Saksa, Ranskan/Hollannin sekalainen sakki ja Italia. En muista pelien tuloksia tarkasti, mutta kahden päivän jälkeen pistetilanne oli se, että olimme tasapistein johdossa Ranskan/Hollannin tiimin kanssa! Päätimme pelata finaalin, mutta koska osa suomalaisista oli jo lähtenyt, rekrytoimme jengiimme muutaman saksalaisen cyborgin (mm. David ja Torsten). Näillä vahvistuksilla joukkueemme oli niin cyborg, että kaadoimme vastustajamme jotain 7-1. Ensimmäisellä puoliajalla kumosin pallontavoittelutilanteessa Hollantilaisen taiturin. Kaveri taisi joutua sairaalakuntoon loukattuaan kätensä pahasti. Olen kuitenkin tottunut kesäpeleissä pelaamaan veren maku suussa (brutal meininki). Toisen viikon futisturnaus oli kokonaisuudessaan yksi Tampereen reissun kohokohdista!

Olin Janin kanssa luvannut majoittaa Ilja Shiksinin ja hänen kaksi venäläistä kaveriaan kongressin jälkeen. Lähdimme sunnuntai-iltana juna-asemalle, mutta junamme oli tuntitolkulla myöhässä, joten menimme Semaforiin juomaan halpaa bisseä. Samaa junaa olivat odottelemassa myös Assu, Pikkujussi, Pempu ja Miika. Assu ja Pikkujussi päättivät laulaa karaokessa. Assu pyysi minua kuvaamaan esityksen videolle. Suostuin oitis tähän pyyntöön. Biisivalinta oli täydellinen: Celine Dionin My heart will go on. Esitys sujui täydellisesti kummaltakin dan-pelaajalta. Yllättäen Ilja tuli ottamaan mikin toiselta esiintyjältä ja alkoi laulamaan sydämensä kyllyydestä! Olin hyvin hämmentynyt tästä tunteikkaasta purkauksesta! Nyt pitää vain odottaa, että saamme tämän videon Youtubeen :) 

!!!GOR (1994) vs RANK (1 DAN) progression

Vuoden 2009 SM1-karsinnat oli ensimmäinen turnaukseni. European Go Databasessa on tarkat tiedot luokitukseni ja gorrieni kehityksestä. Muutamia kiinnostavia faktoja, jotka kaivoin E.G.D. -sivuilta:

Total tournaments: 12\\

Total games: 59\\

Wins: 31\\

Losses: 28\\

Jigo: 0

Vuoden 2010 Jaakko Munkissa onnistuin nostamaan gorrini 1958:een. Lähitulevaisuuden tavoitteena on nostaa gorrit 2000 maagisen rajan yläpuolelle. Tavoite on täysin realistinen, koska olenhan Koivukylän Meijin. Joukkue-SM-kisoissa 2010 gorrit nousivat 1973:een. Kongressissa gorrit pompahtivat 1994:ään. Seuraavassa turnauksessa 2000 menee rikki!

Tietoni European Go Databasessa: [PIN: 15449258|http://www.europeangodatabase.eu/EGD/Player_Card.php?&key=15449258]

!!!Jubango Jani Johanssonin kanssa

Jani Johansson (sillon 6 kyy, nyt 4 kyy) pelasi kanssani tasa-aloituksella matsin Takapotkun saunaillassa. Lievässä humalatilassani menin säälittävästi häviämään Janille (ja vielä luovutuksella!). Sain seuraavana päivänä kuulla nöyryyttävästä pelistäni niin paljon piikittelyä, että oli aika tehdä asialle jotakin. Päätimme siis järjestää jubangon (10 pelin sarja), jossa lopullisesti otettaisiin miehestä mittaa. 

Jubangon säännöt ovat sellaiset, että jokaisessa pelissä värit valitaan nigirillä. Komi on se perus 6,5. Mitään selvää aikataulua jubangossa ei ole. Pelit pelataan rauhalliseen tahtiin silloin, kun se molemmille sopii. Jos Jani osoittaa olevansa kova jäbä, luvassa on korotus neljään tai mahdollisesti kolmeen kyyhyn. 

Jos voitan Janin jubangossa, Jani ostaa minulle upouuden herätyskellon. Olen vuosikausia joutunut kärsimään aamun myöhästelyistä, koska herätyskelloni eivät herätä minua. 

__Tulokset __


||Pvm||Paikka|Voittaja
| 7.2.   | Uuden alasauna | Arto (W) + res  
| 12.2.  | Koivukylä, Vantaa | Arto (W) + 25,5
| 21.2.  | Koivukylä, Vantaa | Arto (B) + res
| 21.2.  | Koivukylä, Vantaa | Arto (W) + 35,5   
| 3.3.  | Oluthuone Kaisla | Arto (W) + 14,5   
| 4.3.  | Oluthuone William K. Sellossa| Arto (B) + res   
| 10.3.  | Oluthuone Kaisla| Arto (W) + res   
| 14.3.  | Pihvipaikka Karhunpesä| Arto (B) + res   
| 21.3.  | Koivukylä, Vantaa | Arto (B) + res
| 25.3.  | Koivukylä, Vantaa | Arto (B) + 51,5

__Huomioita ensimmäisestä pelistä __

Musta pelasi hyvin tyypillistä 6-kyy peliä. En joutunut missään vaiheessa pulaan. Kontrolloin peliä kevyesti alusta loppuun. Sain tapettua suurehkon mustan ryhmän, minkä jälkeen mustan oli luovutettava.

__Huomioita toisesta pelistä __

Jani osoitti olevansa nigiripelissä erittäin vaarallinen. Ensimmäisten 40 siirron jälkeen vaikutti siltä, että vien pelin ainakin 100 pisteellä. Onnistuin säheltämään, minkä takia musta pääsi takaisin peliin. Pelissä oli kunnon vääntöä lukuisine ko-tappeluineen. Musta sai tapettua suuren ryhmäni keskustassa. Sain kompensaationa tapettua ison ryhmän mustalta. Musta kuitenkin elätti ryhmänsä, kun menin tenukoimaan (bad idea). Tämän jälkeen vaikutti siltä, että olin ottamassa turpiini. Pelasimme pelin loppuun, jolloin saatoin huokaista helpotuksesta. Olin lopulta parikymmentä pointsia edellä. Jani osoitti tässä pelissä kykenevänsä pelaamaan 2-3 kyu -tasoista peliä. Olin aliarvioinut Janin. En tee sitä virhettä uudestaan.


__Huomioita kolmannesta pelistä __

Pekka Keipi pelasi Jania vastaan ennen kolmatta Juabango-matsiamme. Jani pelasi niin vakuuttavasti, että Pekka korotti janin 5-kyuhun. Korotus oli täysin ansaittu. Peli oli tasa-aloitus ja Jani hävisi ainoastaan 3,5 pisteellä.

Pelattiin rauhallinen fuseki. Sain neljä isoa nurkkaa ja keskustan. Sain tapettua valkealta pari ryhmää. Valkealla oli iso moyo, josta valkea ei lopulta saanut riittävästi aluetta. Valkea luovutti tajuttuaan, että mustalla oli aivan liian suuri pistejohto. Tämä oli aika helppo peli minulle. En aliarvioinut vastustajaani vaan pelasin heti alusta täysillä. 

__Huomioita neljännestä pelistä __

Musta pelasi tässä pelissä hienon splitting attacking. Minulta kuoli ryhmä, mutta sain kompensaationa tapettua mustalta vieläkin suuremman ryhmän. Pelattiin peli aivan loppuun. En ollut täysin varma, kumpi peliä johti, joten pisteidenlaskussa oli jännitystä. Piste-ero oli lopulta kuitenkin aika selvä: 35,5. Tämä peli oli selvä osoitus siitä, että Janilla on hyvät attacking skillsit. Seuraavaksi hänen pitäisi tappaa minulta ryhmä niin, ettei mikään hänen omista ryhmistä kuolisi. 

__Huomioita viidennestä pelistä __ 

Jani pelasi mustilla tässä hyvin intensiivisessä kamppailussa. Vaikutti siltä, että valkea oli voittamassa peliä selvällä marginaalilla, kunnes yhtäkkiä musta sai tapettua ison kasan valkean kiviä. Tässä vaiheessa mielessäni kävi, että saatan hävitä. Musta siirtyi pelissä johtoon. Näin myöhemmin oivan tesujin, jolla sain pelastettua jo kuolleet kiveni ja samalla sain tapettua runsaasti mustan leikkaavia kiviä. Jos en olisi löytänyt tätä tesujia, olisin varmaankin hävinnyt pelin. Nyt sain kuitenkin turvallisen 14,5 pisteen voiton, vaikka ihan viime metreillä lahjoitinkin kourallisen kiviä mustalle. 

__Huomioita kuudennesta pelistä __ 

Jani pelasi tässä kuudennessa pelissä hieman tavallista huolimattomampaa peliä. Sain aika helposti vangittua erittäin suuren ryhmän, minkä jälkeen Janin oli luovutettava. Kuudes voittoni merkitsi sitä, että voitin jubangomme. Janilla ei ole enää mahdollisuuksia tulla tasoihin. Jubangovoitto merkitsee myös sitä, että Jani kustantaa minulle upouuden herätyskellon, jotta aamuherätykseni olisivat jatkossa toimivampia. Kuudesta voitostani huolimatta aiomme kuitenkin pelata kaikki jubangon kymmenen peliä.

__Huomioita seitsemännestä pelistä __ 

Jani pelasi vahvan fusekin mustilla. Päätin tehdä aika deepin invaasion, josta oli tuloksena iso juokseva lohikäärme. Olin saanut redusoitua Janin alueita niin paljon, että Janin oli tapettava lohikäärmeeni. Käärme oli kuitenkin hyvin vahva, joten Janilla ei ollut helppo työ. Jani yritti kuitenkin tapaa ryhmäni, mutta siinä samalla sain tapettua ryhmän mustia kiviä, minkä jälkeen Janin oli luovutettava. Jani pelasi hyvin, mutta hänellä on vielä paljon opittavaa hyökkäämisestä. Nyt pääsin pakenevalla ryhmälläni tuhoamaan tehokkaasti Janin alueet ja sain lisäksi paljon vahvuutta. Jätin myös reippaasti ajia mustan alueelle. 

__Huomioita kahdeksannesta pelistä __ 

Tämä oli nopea peli, koska se pelattiin Jaakko Munkin muistoturnauksessa kierrosten välillä. Peli alkoi minulle maagisen hyvin. Valkealla oli pari ryhmää hätää kärsimässä. Olin mustilla liekeissä. Jani sai kuitenkin leikattua suuren hyökkäävän ryhmäni, jolla oli vain yksi silmä! Tajusin, etten voi saada mitenkään toista silmää, joten jotain oli tapettava. Heitin valkean nurkkaan muotopisteeseen epätoivoisen kiven, joka tappaisi, jos jani vastaisi väärin. Onnekseni Jani vastasi väärin ja sain tapettua kulman sekä pelastettua oman ryhmäni. Jani luovutti. Emme muutenkaan voineet jatkaa peliä, koska turnauksen seuraava kierros oli alkamassa. 

__Huomioita yhdeksännestä pelistä __ 

Heti pelin alussa aloin ahdistella velkean ryhmää. Sain suljettua ryhmän sisään, minkä jälkeen onnistuin vielä uhkaamaan ryhmää niin, että se eli hyvin pienellä alueella. Sain hyökkäyksestä runsaasti vahvuutta, mihin oli todella tyytyväinen. Valkean toinen ryhmä oli heikentynyt paljon mustan saatua paljon vahvuutta. Valkea unohti puolustaa heikentynyttä ryhmäänsä, joten iskin heti sen kimppuun. Valkea taisteli voimakkaasti vastaan, mutta ei onnistunut elämään tällä ryhmällä. Mustalla oli nyt todella selkeä etulyöntiasema. Tässä vaiheessa valkea luovutti. Jani ei tuntunut olevan ihan vireessä tässä Koivukylässä pelatussa pelissä. Odotan yhä sitä hetkeä, kun Jani pieksee minut tasa-alku-pelissä.

__Huomioita kymmenennestä pelistä __ 

Jubangon viimeinen peli pelattiin haikein fiiliksin. Jubangoa oli jatkunut lähes kahden kuukauden ajan ja nyt oli viimeisen pelin aika. Olin voittanut yhdeksän aikaisempaa peliämme. Tämän oli Janin viimeinen hetki näyttää minulle, kuka on boss. Peli alkoikin Janille ihan hyvissä tunnelmissa. Pelasimme erään jännän josekin tai ainakin josekia muistuttavan variaation, josta Jani sai mukavat keskusta-asetelmat ja pienen nurkan. Itselleni jäi kaksi keskustakiviä ahdistelevaa ryhmää. En saanut kuitenkaan mitään hyökkäystä muistuttavaa aikaiseksi. Peli eteni ihan fifty-fifty-meiningillä, kunnes Jani päätti alkaa pelastaa yhtä aji-kiveään, joka oli hyvin kuollut vahvuuteni ympäröimänä. Tästä alkoi Janilla alamäki pelissä. Ahdistelin Janin kartkumatkalla olevia kiviä, joilla ei ollut mitään selvitytymisen mahdollisuuksia. Jani päätti fiksusti unohtaa näiden kivien pelastamisen ja päätti tehdä invaasion alueelleni. Invaasio oli niin diippi, että olisin voinut tappaa valkean, jos olisin pelannut lähellekään optimaalista peliä. Valkea kuitenkin eli, mutta sain kuitenkin  varmistettua tosi paljon aluetta ja ryhmäni olivat kaikkialla supervahvoja. Alueellinen etumatkani oli tässä vaiheessa musertava. Pelasimme pelin loppuun. Onnistuin voittamaan musertavalla piste-erolla. 

!!!KGS

__Seagal__ ja __ThePope__ ovat ainoat keksitunnukseni tällä hetkellä. Pelaan Seagalilla kaikenlaisia pelejä pikapeleistä rengoon. Onnistuin pitämään Seagal-tunnukseni luokituksen hyvin pitkään 1 dan -tasossa, mutta vuoden vaihteessa käyrä laski alle dan-tason. Tämä oli kova isku minulle, koska olin jo tottunut dan-tason elämään. Tarkoitus on sitten jossain vaiheessa nostaa rank takaisin danien tasolle. Täältä näet KGS Go-palvelimen [luokituskäyräni|http://www.gokgs.com/graphPage.jsp?user=Seagal]. \\

[KGS Analytics|http://kgs.gosquares.net/index.rhtml.en?id=Seagal&y=2009&m=2&r=0] -sivustolta löytyy kaikkea nippelitietoa pelattujen pelien määrästä ja voittoprosenteista sun muista jutuista. Olen pelannut Seagal-tunnuksellani surullisen vähän otteluita.\\

ThePope on tunnus, jonka loin YliGon pikapelihaastetta varten. Olen siis pelannut tällä tunnuksella ainoastaan pikapelejä. Ajattelin jatkossakin pelata osan peleistäni tällä tunnuksella. Tunnus voisi jatkossakin toimia blixtitunnuksenani tai ns. kännitunnuksenani. 

!!!Contact information

Pelailen ja hengailen säännöllisesti keksissä (eli siis KGS) nimimerkeillä Seagal (1 kyu) ja ThePope (3 kyu).\\

Olen myös Facebookissa. Profiilikuvani voi hieman hämätä, koska kuvassa on tikku-ukko, joka hymyilee. \\

Sähköpostiosoitteeni on arto.heikkinen@wippies.com\\

Ja se puhelinnumero on 050 304 3850.