!!!Who am I?

Olen 25-vuotias Vantaan Koivukylässä asusteleva goonpelaaja. Käyn säännöllisesti YliGon peli-illoissa Oluthuone Kaislassa maistelemassa erilaisia olut-tuotteita (pääasiassa Sandels ja Kukko) ja opiskelemassa pelin syvimpiä saloja. Käyn myös aina välillä HGK:n peli-illoissa Karhunpesässä ja Toigon peli-illoissa Oluthuone Amsterdamissa. Viime aikoina olen viihtynyt myös Sello-goon peli-illoissa Espoon Leppävaarassa. 

Jotkut ihmiset tuntevat minut nimellä Koivukylän Meijin. Myös Koivukylän Honinboksikin minua on kutsuttu. 

!!!Toiminta YliGossa

Liityin Helsingin yliopistolliseen go-seuraan vuoden 2009 syksyllä. Tätä ennen olin pelannut joitakin vuosia keksissä. Olin siis varsin kova pelimies jo siinä  vaiheessa, kun liityin kerhoon. Yritän käydä YliGon peli-illoissa joka keskiviikko. Toimin YliGon hallituksen varapuheenjohtajana ja kuukausittaisena tiedostusvastaavana. Hallituksessa toimiminen on ihan kliffaa hommaa. Tavoitteenani on auttaa tulevien turnausten järjestelyissä ja olla kaikenlaisessa hauskassa tekemisessä mukana. Pääpaino kerhotoiminnassa on kuitenkin goonpeluulla, koska Go on elämän suola.

!!!Korotushistoriani

3 kyu - Herra Kalle Timperi kohotti peli-illassa joskus syksyllä 2009\\

1 kyu - SM1-karsinnat elokuussa 2009\\

1 dan - Se on vain ajan kysymys

!!!Turnausmenestys 2009

En ole vielä löytänyt oikeaa tapaa ottaa olutta turnauksissa. Oluen (ja joskus tiukan viinan) ottaminen on taitolaji, jota en ole vielä onnistunut yhdistämään menestyksekkäästi goonpelaamiseen.  Joskus tulee otettua hieman liikaa ja sitten peli tökkii hyvin pahasti. Joskus taas ei ota riittävästi. Liiallinen pään selvyys ei ole hyvä asia.  Silloin jännittää liikaa. Hyvä humala tuo hyvällä tavalla intuitiota ja rohkeutta mukaan peliin. 

__SM1-karsinnat 22.-23.8. :__ 40-  38+  36+  37+  23+\\

Karsinnoissa olin täysissä liekeissä. Tämä turnaus oli elämäni ensimmäinen Go-turnaus, joten elin jännittäviä aikoja. Onnistuin ottamaan olutta juuri oikeassa suhteessä. Jäi harmittamaan ensimmäisen kierroksen tappio. Ensimmäisellä kierroksella en siis ollut vielä riittävässä huppelissa.\\

    
__Helsinki Casual 3.-4.10. :__ 9-b0 20-w0 19+w0 18-b0 22+w0 \\

En muista Casualista melkein mitään. En muista, olinko hyvin kännissä vai liian selvinpäin. Mutta se on selvää, että pelasin hirveää skeidaa. 

__Kaisla-liiga 16.9.-9.12. :__ 1/5 :(\\  

Osallistuin liigan jokaiseen peliin. Pelasin läpi koko liigan täysin hirveää roskaa. Vasta viimeisessä pelissä onnistuin uskomattoman taidokkaalla pelillä murskaamaan vastustajanani pelanneen Feng Huangin. 

__Korean Ambassador's Cup 12.12.-13.12. :__ 17-/w0   19-/b0   26+/w0   22-/b0   21-/b0   29+/w0\\

Tämä oli tuskallinen turnaus. Pelasin hirveää sontaa. Olin kenties ottanut hieman liikaa kaljaa.

__YliGo Open 16.12. :__ 3-/b1   17-/w4   16+/w3   13+/w0\\

YliGo Openista muodostui hankala koettelemus. Peliaikaa oli erittäin vähän. Olen todella huono pelaamaan nopeita pelejä. Häviän varmaankin kolmanneksen turnauspeleistä ajalla. Olin myös aika huppelissa. Onneksi onnistuin voittamaan kaksi peliä.  

!!!Turnausmenestys 2010

__SirDango -turnajaiset 16.1. __\\


Hieman epävirallisempi SirDango -turnaus pelattiin 16.1. Jani Johanssonilla Vantaan Koivukylässä. Turnaukseen osallistui puolisen tusinaa Dangolaista. Kare Jantunen  ei pelannut turnauksessa. Saimme siitä huolimatta hyvän porukan turnaukseen. Onnistuin taistelemaan itseni finaaliin. Finaalissa vastaan tuli Pekka Keipi, joka murskasi minut. Pekka Keipistä tuli näin ollen kaikkien aikojen ensimmäinen SirDango.



__Karhuliiga 19.1. :__ 0/3 :(\\

Pessi, Aleksi ja Jouko pieksivät minut porukalla. Hävisin kaikki matsit ajalla. Nyyh... Oon varmaan jotenkin hidasälyinen. Toisaalta pelasin sellaista sontaa, että olisin hävinnyt pelit laudalla, jos ne olisivat päättyneet pisteiden laskentaan.

__Takapotku Open 6.2.-7.2. :__ 37-/w0   25-/b0   38+/b0   31+/w0   35+/b0\\

Elämäni ensimmäinen Takapotku Open! Tämä turnaus todisti, että selvinpäinkin voi pelata turnauksessa. Turnauspaikalla ei saanut dokata, joten sitten ei dokattu. Mutta se ei hirveästi menoa haitannut. Oli kiva pelata vaihteeksi selvänä. Jäi harmittamaan kahden ensimmäisen kierroksen tappiot, koska kummassakin aika loppui ennen kuin peli ehti yoseen! Byo-yomi on pahin viholliseni. 

!!!GOR vs RANK progression

[{Image src='GOR.jpg' width='200' height='100' align='center' style='' class='' }]



http://www.europeangodatabase.eu/EGD/Player_Card.php?&key=15449258

!!!Jubango Jani Johanssonin kanssa

Jani Johansson (6 kyu) pelasi kanssani tasa-aloituksella matsin Takapotkun saunaillassa. Lievässä humalatilassani menin säälittävästi häviämään Janille (ja vielä luovutuksella!). Sain seuraavana päivänä kuulla nöyryyttävästä pelistäni niin paljon piikittelyä, että oli aika tehdä asialle jotakin. Päätimme siis järjestää jubangon (10 pelin sarja), jossa lopullisesti otettaisiin miehestä mittaa. 

Jubangon säännöt ovat sellaiset, että jokaisessa pelissä värit valitaan nigirillä. Komi on se perus 6,5. Mitään selvää aikataulua jubangossa ei ole. Pelit pelataan rauhalliseen tahtiin silloin, kun se molemmille sopii. Jos Jani osoittaa olevansa kova jäbä, luvassa on korotus viiteen tai kenties kuuteen Kyyhyn. 

__Tulokset __


||Pvm||Paikka|Voittaja 
| 7.2.   | Uuden alasauna | Arto (w) + res
| 12.2.  | Koivukylä, Vantaa | Arto (W) + 25,5


!!!Contact information

Pelailen ja hengailen säännöllisesti keksissä (eli siis KGS) nimimerkillä  Seagal (1 kyu).\\

Olen myös Facebookissa. Profiilikuvani voi hieman hämätä, koska kuvassa on tikku-ukko, joka hymyilee. \\

Sähköpostiosoitteeni on arto.heikkinen@wippies.com\\

Ja se puhelinnumero on 050 304 3850ö d