At line 825 added 16 lines |
! Lokakuun Metsästys 20-21.10.2012 |
|
Lähdin Lokakuun Metsästykseen toisaalta hauskanpitofiiliksellä, toisaalta hieman pelokkaana, koska odotin jälleen kerran surkeaa tulosta. Kierroksia oli niinkin paljon kuin seitsemän, ja päätin yrittää saalistaa ainakin kolme voittoa. Tehtävä oli haasteellinen, sillä 1 kyu on minulle aika kova luokitus. Turnaus pelattiin täysillä tasoituksilla. |
|
Helsingistä lähti Tampereelle ainoastaan minä ja Johannes Laire. Johanneksen tavoitteena oli saada korotus 2 kyuhun, minulla lähinnä se etten ota pataan liian nöyryyttävästi. Emme olleet suunnitelleet matkaa kovin hyvin etukäteen. Matkustimme perjantai-iltana junalla Tampereelle ja olimme perillä vähän ennen keskiyötä. Olin nukkunut huonosti ja pelannut aamulla NGA-pelin ja ollut matikan tentissä, joten olin pöhnäinen enkä halunnut yrittää lukea go-kirjoja, jotka olin ottanut mukaan. Emme saaneet yhteyttä Aapo Alasuutariin, joka oli ystävällisesti lupautunut majoittamaan meidät, joten soitimme suurelle parrakkaalle pelastavalle enkelille, jota kutsutaan myös Bassiksi, ja joka tarjosi yösijan ensimmäiseksi yöksi. Bass löytyi eräästä Tampereen keskustan baarista. Mukana oli kaksi tuiterissa olevaa gonpelaajaa, jotka Johanneksen kanssa liiskasimme nopeasti ennen kuin siirryimme Bassin kämpille. Siellä oli huikeita juttuja, kuten valtava määrä puzzleja, mm. Rubikin kuutioita. Johannes paljastui erittäin harjaantuneeksi Rubikin kuution ratkaisijaksi. Itse en osannut ratkaista edes 2x2x2 kuutiota. Bassilla oli myös 7x7x7 -kuutio. Kuulemma isoin joka nykyään osataan valmistaa, on 11x11x11. Bass näytti täydellisen sairaan go-ongelman. Pystyimme Johanneksen kanssa ratkaisemaan sen joidenkin vihjeiden avulla. Ongelman nimi oli Space Invader, ja se oli varmaan siistein koskaan näkemäni tsumego. |
|
Onneksi sain nukuttua noin 5-6 tuntia otettuani unilääkkeen. Aamulla oli ihan terve fiilis. Kauheinta go-turnauksissa on väsymys, ja olen monessa (Inkoon MeriGo, Helsinki Casual) ollut huonosti nukutun yön jälkeen, mikä on käsittämättömän perseestä. Kävelimme bussipysäkille yli kilometrin kylmähkössä säässä. Kävimme Subwayssa aamiaisella, minkä jälkeen oli aika valloittaa turnauspaikka (sama kuin Kani6:ssa). |
|
Minulla oli mukana 4 tölkkiä energiajuomaa. Ajattelin juoda yhden joka pelissä. Ensin minut paritettiin __Ossi Sandbergiä (1k)__ vastaan. Päätin ottaa kaksi tölkkiä pärinäjuomaa, sillä matsista tulisi kova. Matsista tuli kova ja valitettavan lyhyt. Pelasin mustilla. Oli jotenkin puusta pudonnut olo. Pelasin hoshin ja komokun, mutten tehnyt kiinalaista. Sitten pelasin vain lähestymisiä. Olin saamassa ihan hyvää tulosta jonkinlaisen sopusuhtaisen juoksutappelun muodossa, kun resistoin Ossin kurkistuksia vähän liikaa. Tämä oli ihan simppeli aivopieru-misread. Tein kytkennän joka ei oikeasti kytkenyt. Kuolin leikkaavilla kivillä, mistä tuli tosi huono mieli. Yritin squeezzata ja virittää jonkinlaista moyoa. Tenukoin jonkun valkean ison laiton, koska sain päähäni, että kuolleessa ryhmässäni on semeai. Siellä ei ollut yhtään mitään. Pelasin jotain tosi dorkaa, ja sain tenukista vain punishmentin enkä mitään hyötyä. Olin perässä ihan saatanasti. En oikein muista, mitä tämän jälkeen pelissä tapahtui, mutta ilmeisesti löysin jostain mukavan luovutussekvenssin, jonka tarkka kulku on kadonnut muistini syövereihin (mikä lienee vain hyvä). Pelistä jäi aika paska fiilis, koska mokasin niin alkuvaiheessa. Fuseki tuntui ihan hyvältä mulle. Luulen että peli olisi ollut hyvä mättö, jos en olisi ollut niin saakelin tyhmä. |
|
Tässä välissä oli lounastauko, mutta olin juuri syönyt eikä ollut nälkä. Aapo kävi näyttämässä missä kämppä on. Halusin vain takaisin pelaamaan ja syömään kasoittain vastustajan stemuja. Koska aikaa oli jäljellä reilusti, päätimme Johanneksen kanssa pelata NGA-pelin. Pelkäsin tätä peliä aika paljon, sillä olin ottanut Johannekselta jo kolme kertaa putkeen turpaan tasalla (aiS). Voitin kuitenkin tämän pelin ihan käsittämättömällä piste-erolla, koska sain übervahvuudet ja Johannes kuoli runsailla määrillä kiviä. Sen jälkeen kuulin että myös turnauspelini vastustaja on __Johannes Laire, 3k__. Pelissä oli yksi handi, eli minulla oli puolen pisteen komi. Taisin pelata aikamoista kakkaa. Aloitimme molemmat pelimme ristikkäisillä hosheilla. Melko alkuvaiheessa kuolin invaasioryhmällä, koska pakenemiseni perustui toimimattomaan tikapuuviritelmään. Johannes löysi tyhjän kolmion, joka refutoi yritykseni. Minut siis murskattiin Kalle-shapen voimalla (terveiset Kalle Kytölälle). Tämän jälkeen Johannes invaasioi nurkkani, johon olin pelannut aika oudon shimarin, vaakasuoran iron pillarin ja kahden pisteen hypyn. Luulen että olisi pitänyt pelata matalana elikkä oogeima. Kuitenkin nurkasta tuli seki, paitsi että kuolin ryhmän toisella puolikkaalla jonka jälkeen sekikivetkin delasivat ja piti heittää pyyhe kehään. Nämä asiat eivät todellakaan olleet suunnitelmissani. En lukenut pelissä tarpeeksi huolellisesti. Ehkä olin liian fiiliksissä juuri tapahtuneesta voitostani. Johannes halusi kirjata pelin. Pelikirjaus on tässä. (Loppuu about kökkö-virheeseeni.) |
|
Olin tässä vaiheessa juonut jo neljä (4) energiajuomaa. Ostin vielä yhden Batteryn automaatista. Olin aikamoisissa nousuissa ja teki mieli hyppiä koko ajan paikoillaan. Oli tosi hyvä fiilis pelata gota. Kolmannella kierroksella pelasin __(2k)__ vastaan, taas valkeilla puolen pisteen komilla. Olin varmaan niin kofeiineissa etten turhia huolehtinut mistään. Oli aika lennokas fiilis. Musta pelasi kaksi hoshia. En tiennyt mitä kannattaa pelata, ja kelasin ettei kaksi hoshia varmaan valkeallekaan ole huono. Pinceröin mustan keimakakarin, musta nurkkaan. Tein kolmen kiven verran muuria sentessä ja sitten pelasin "sanrensein" (siis tämä yksi hoshi oli siinä vaiheessa jo muuri). Musta lähestyi toista hoshia, ja mietin aika pitkään, uskallanko pelata Takemiya-keiman. Se tekisi aika kovan moyon, mutta en halunnut tehdä mitään ippojia. Kuitenkin olisi ollut niin munatonta jättää tekemättä moyo. Pelasin siis keiman. Musta otti taas nurkan, ja nyt alkoi olla selvää, mikä on pelin henki. Päädyin pelaamaan wariuchin mustan laitaan. Sain siitä ihan ok tuloksen, ja myöhemmin yllättäen tuli nurkkakin, mutta musta sai vahvuutta moyoni suuntaan. Musta myös viritti itselleen moyoa, jossa kuitenkin elin, tai ainakin näytti että olen elämässä. Tässä vaiheessa musta tuli moyoon. All in! Suljin kiven sisään. Musta paisti yritti elää moyossa ja tuhosi kaikki alueet sieltä, mutta onneksi sain estettyä täpärästi sitä tekemästä kahta silmää. Musta sai aikaan semeain leikkaavia kiviäni vastaan, mutta onneksi paisti hävisi yhdellä vapaudella. Vastustajani luovutti tässä vaiheessa pelin. Jes! Voitin pelin nominaalitasoituksilla! |
|
Päivän neljäs ja viimeinen kierros oli aika tuskallinen, koska olin juonut tässä vaiheessa yli litran energiajuomaa. Tässä määrässä on yli 300 mg kofeiinia. En voinut enää juoda energiajuomaa tai oksentaisin. Protestoin äänekkäästi, kun kuulin että pelaan 3 dania vastaan. En halunnut hävitä taas peliä. Onneksi oli sentään tasoituskiviä. Pelasin __Oiva Moisiota, 3d__ vastaan neljällä kivellä. Oli jotenkin hankala fiilis, tärisin koko pelin ajan. En jaksanut laskea. Toivoin että neljä händiäni kannattelevat minua voittoon asti, kunhan en pelaa mitään dorkaa. Yritin siis pelata yksinkertaista, solidia hontea ja olla yrittämättä itsekeksittyjä jännätesujeita jotka melkein toimivat. Alussa halusin saada ihan kaiken. Luulin että saan ulkopuolen ja nurkan. Sain vain nurkan ja jätin itseni ulkopuolella getaan, mikä ei ollut ehkä ihan optimaalista peliä. Sitten aloin pelata shimareita hosheistani. Sain pelissä neljä nurkkaa. Peli oli tosi vaikea. Annoin valkealle kaksi laitaa. Toisesta tuli iso, mutta toisen sain redusoitua. Valkea halusi redusoida nurkkaani, ja lopulta uhrasin kolme kiveä, korvaukseksi siitä että nurkka jäi isoksi. Oli epämiellyttävä fiilis, koska tuntui että valkea on paljon taitavampi ja kohta menen johonkin kusetukseen. Valkealle oli tulossa yyberkeskusta, joten tenukia peliin ja hyvällä muodolla ulos kun vielä ehtii. Sain estettyä keskustaa tulemasta jättimäiseksi. Sain myös hyviä loppupelijuttuja. Voitin pelin lopulta kahdellatoista pisteellä. Yay! Kaksi voittoa neljästä ekana päivänä! Tulokseen on pakko olla tyytyväinen. |
|