Turnaustoimikunta perustettiin vuosikokouksessa 2006. Vuonna 2006 jäseniä olivat: Jari Koivikko, Antti Heinonen, Suvi Leppänen, Tapio Vuorinen, Antti Törmänen, Mika Urtela, Deni Seitz, Kare Jantunen sekä Jaakko Virtanen. Vuoden 2007 jäseniä ovat: Suvi Leppänen, Jari Koivikko, Janne Nikula, Tiia Kekkonen ja Matti Siivola Vuonna 2008 toimikunta on lakkautettu vuosikokouksessa.

Turnaustoimikunnan kuvaus

Turnaustoimikunta on Suomen go-liiton elin, jonka tavoitteena on Suomen turnaustoiminnan kehittäminen. Toimikunta toimii linkkinä Suomen turnauksia järjestävien go-kerhojen välillä, ja sen tehtäviin kuuluu mm. turnauskalenterin valmistelu, liiton turnausten järjestäminen, avustaminen Suomessa järjestettävissä kansainvälisissä ja kansallisissa turnauksissa, uusien turnausjärjestäjien kouluttaminen ja turnausjärjestelyjen kehittäminen. Turnaustoimikunta pitää yllä turnausjärjestäjän muistilistaa, päivittää sitä tarpeen tullen, ja neuvoo tarvittaessa kerhoja turnauksen järjestelyihin liittyvissä asioissa. Liiton hallitus voi antaa turnaustoimikunnalle valmisteltavaksi turnauksiin liittyviä asioita, joista toimikunta keskustelun jälkeen tekee päätösesityksen.

Tavoitteena on saada mukaan pelaajia mahdollisimman monesta eri kerhosta, jotta saataisiin hyvä kanava tiedon kulkuun ja sitä kautta apua turnausten järjestämiseen eri paikkakunnilla. Turnaustoimikuntaan kuuluva kerhon jäsen toimii yhdyssiteenä turnaustoimikunnan ja oman kerhon välillä. Toimikuntalainen on siis myös hyvä henkilö koordinoimaan kerhon turnauksen järjestämistä keräämällä ympärilleen järjestäjäporukan. Kansainvälisiin turnauksiin kerätään aktiiviporukka aina erikseen, joten turnaustoimikuntaan lähteminen ei velvoita ketään tekemään enempää, kuin mihin aikaa ja intoa riittää. Asiantuntija-apu on tervetullutta toimikuntaan, vaikka kyseinen henkilö ei millään lailla osallistuisikaan turnauksien järjestämiseen.

Jos yksikin allaolevista täsmää, tervetuloa joukkoon:
a) olet mukana oman kerhosi turnausten järjestämisessä
b) sinua kiinnostaa olla mukana suunnittelemassa Suomessa järjestettäviä kansainvälisiä turnauksia
c) tiedät paljon jostain turnaukseen liittyvästä erityisalasta (esim. paritus, tuomarointi, mainosmyynti jne)
d) sinua kiinnostaa kehittyä hyväksi turnausjärjestäjäksi

--Suvi

Authentication code:

Toolbar

Comment signature

Add new attachment

Only authorized users are allowed to upload new attachments.

Here's a short reminder on the most common formatting rules you have at your disposal. A complete list is available in TextFormattingRules.

(empty line)     Make a paragraph break.
----             Horizontal ruler
[link]           Create hyperlink to "link", where "link" can be either an internal 
                 WikiName or an external link (http://)
[text|link]      Create a hyperlink where the link text is different from the actual 
                 hyperlink link.
[text|wiki:link] Create a hyperlink where the link text is different from the 
                 actual hyperlink link, and the hyperlink points to a named Wiki. 
                 This supports interWiki linking.

*                Make a bulleted list (must be in first column). Use more (**) 
                 for deeper indentations.
#                Make a numbered list (must be in first column). Use more (##, ###) 
                 for deeper indentations.

!, !!, !!!       Start a line with an exclamation mark (!) to make a heading. 
                 More exclamation marks mean bigger headings.

__text__         Makes text bold.
''text''         Makes text in italics (notice that these are single quotes ('))
{{text}}         Makes text in monospaced font.
;term:def        Defines 'term' with 'def'.  Use this with empty 'term' to make short comments.
\\               Forced line break (please use sparingly).

|text|more text| Makes a table. Double bars for a table heading.

Don't try to use HTML, since it just won't work.

To embed images just put them available on the web using one of the approved formats, and they will get inlined automatically. To see the list of approved formats, go check SystemInfo.

To make a code block, use triple {'s to open, and triple }'s to close.

(Wondering where this text comes from? It's on a page called Edit Page Help, which you can edit too!)