Euroopan go-kongressi 2010#
24. heinäkuuta - 7. elokuuta, Tampere, Suomi#
Mikä on go-kongressi?#
Useat suomalaiset ovat käyneet Euroopan go-kongresseissa ja nähneet miten tapahtuma toimii Euroopan eri maissa. Tässä kerrotaan lyhyt selvitys go-kongressista sellaisille suomalaisille, jotka eivät ole osallistuneet aikaisempiin go-kongresseihin.
Kongressin virallinen tiedotus on englannin kielellä sivustolla http://www.egc2010.fi.
Euroopan go-kongressi on jokakesäinen kahden viikon tapahtuma heinä-elokuun vaihteessa. Kongressi kiertää Euroopan eri maitten välillä ja kongressia haetaan 3-5 vuotta ennen varsinaista tapahtumaa. Muun muassa vuoden 2009 kongressi oli Hollannissa, 2008 Ruotsissa ja 2007 Itävallassa.
Kongressin tärkein tapahtuma on 10-kierroksinen pääturnaus. Pääturnaus kestää kaksi viikkoa siten että päivässä pelataan vain yksi peli. Pääturnaus keskeytetään kahden viikon väliseksi viikonlopuksi, jolloin pelataan viiden kierroksen viikonlopputurnaus. Lisäksi joka ilta on jotakin go-ohjelmaa, kuten nopeitten pelien turnauksen kierros, pari-gota tai joku sivuturnaus, kuten pikapeliturnaus.
Turnausten lisäksi go-kongressi on monille iso osa kesälomaa. Kongressissa onkin usein paljon sivutapahtumia ja muuta aktiviteettia, jotka eivät välttämättä erityisesti liity gon pelaamiseen. Virallisen ja puolivirallisen ohjelman ohella kongressissa tutustutaan gon pelaajiin eri puolelta Eurooppaa ja vietetään aikaa muiden gon pelaajien kanssa.
Yleensä go-kongressi kerää osallistujia ympäri Eurooppaa noin 200-800 eli osallistujamäärä vaihtelee aika paljon. Kongressissa on eurooppalaisten lisäksi usein paljon osallistujia Aasiasta, sekä amatöörejä että ammattilaisia. Suomen kongressiin odotetaan noin 500 pelaajaa.
Ilmoittaudu jo tänään!. Vielä 15.6. asti voit ilmoittautua halvemmalla hinnalla.
Varaa kongressipaita!
Kirjoittaisiko kongressilehteen?
Turnaukset#
Virallinen aikataulu: http://www.egc2010.fi/schedule.php
Pääturnaus (Main tournament), su 25.7. - la 7.8.#
Pääturnaus pelataan kongressin ensimmäisellä viikolla (5 kierrosta) ja toisella viikolla (5 kierrosta). Viikonlopun aikana pääturnaus on tauolla, joten pääturnauksessa on yhteensä 10 kierrosta pelejä. Pääturnaus on eräs Euroopan arvostetuimpia turnauksia, jossa ratkaistaan myös Euroopan mestaruus. Turnaus on Euroopan suurin turnaus, joka lienee ainoa eurooppalainen turnaus, jossa on runsaasti pelaajia joka luokitustasolla aina 20 kyusta 7 daniin saakka.
Peliajat ovat noin 2 tuntia per pelaaja eli kongressin pääturnaus on peliajoiltaan pisin suuri eurooppalainen turnaus. Pelejä on ainoastaan yksi päivässä. Pelit alkavat aina kymmeneltä aamulla ja kestävät usein iltapäivään asti.
Kannattaa huomata, että pääturnauksen ilmoittautuminen päättyy jo turnausta edeltävänä päivänä eli lauantaina 24.7.
Viikonlopputurnaus (Weekend tournament), la 31.7. - su 1.8.#
Kongressin viikonlopputurnaus pelataan pääturnauksen tauolla keskimmäisenä viikonloppuna. Turnaus muistuttaa paljon perinteistä eurooppalaista viiden kierroksen viikonlopputurnausta. Pelaajilla on noin tunnin pääaika ja kierroksia on viisi. Viikonlopputurnaus sopii erityisesti niille suomalaisille, jotka eivät saa kongressin arkiviikoiksi lomia.
Nopeiden aikojen turnaus (Rapid tournament), su 25.7. - pe 6.8.#
Nopeiden aikojen turnaus on useina päivinä klo 16 alkava turnaus, jossa pelataan 30 minuutin absoluuttisilla peliajoilla. Turnaukseen voi ilmoittautua kierros kerrallaan ja pelit ovat usein kevyempiä kuin pitkissä turnauksissa.
Sivuturnaukset#
Kongressin iltoina pelataan kaikenlaisia eri sivuturnauksia. Ohjelmassa on muun muassa lasten turnaus, pari-go, pikapeliturnaus, bonus-turnaus, joukkueturnaus, tietokoneturnaus, rengo-turnaus, 9×9-turnaus ja 13×13-turnaus. Osa sivuturnauksista on vakavampia, osa kevyempiä. Pari-gota lukuun ottamatta sivuturnaukset pelataan aina yhden illan aikana.
Muu ohjelma#
Ammattilaiset#
Kongressiin saapuu japanilaisia, kiinalaisia ja korealaisia ammattilaisia. Ammattilaiset antavat luentoja, pelikommentteja, pelaavat simultaanipelejä yms. Ammattilaisohjelmaa on tarjolla koko kongressin ajan kaikentasoisille pelaajille, joten kukaan ei joudu tyytymään pelkkiin nimikirjoituksiin. :)
Muuta kuin gota#
Toistaiseksi ohjelmaan on varmistettu jalkapalloa, lettukestejä ja saunomista. Todennäköisesti lisää ohjelmaa improvisoidaan vielä ennen kongressia ja jopa sen aikana!
Ehkä kaikista suosituin puuha joka kongressissa on tutustuminen muiden maiden gon pelaajiin. Satojen eurooppalaisten ja aasialaisten pelaajien joukosta löytyy aina seuraa ja tuttavuuksia laudan ääressä ja pelin ulkopuolella.
Järjestelyjä#
Osallistumismaksu ja ilmoittautuminen#
Kongressissa pelaavien pitää ilmoittautua ja maksaa osallistumismaksu kuten muissakin turnauksissa. Katso tarkemmat tiedot kongressin virallisilta sivuilta: http://www.egc2010.fi/payments.php & http://www.egc2010.fi/registration.php.
Majoitus#
Suomalaiset osaavat todennäköisesti varsin hyvin itse etsiä majoitusta Tampereen keskustan seudulta. Kongressin virallisella sivulla on joitakin linkkejä: http://www.egc2010.fi/accommodation.php
Halvinta majoitusvaihtoehtoa etsivien kannattaa majoittua kongressin koulumajoituksessa.
Järjestäjäksi?#
Euroopan go-kongressin 2010 järjestäjät ovat käytännössä täysin suomalaisten omaa go-porukkaa. Mikäli haluat liittyä järjestäjäporukkaan, katso järjestäjien ilmoittautumissivu. Muissa järjestäjiin liittyvissä kysymyksissä voit ottaa yhteyttä työvoimakoordinaattori Janne Nikulaan, janne.nikula@iki.fi.
Tiedote rakentamisen alkamisesta
Yhteystiedot#
Go-kongressin tärkeimmät yhteystiedot ovat virallinen www-sivu egc2010.fi ja sähköpostiosoite info@egc2010.fi. Jos sinulla on yleisiä kysymyksiä kongressiin liittyen, suositellaan sähköpostia info@egc2010.fi-osoitteeseen. Sähköpostia lukevat järjestäjät luonnollisesti ymmärtävät suomen kieltä. :)
Add new attachment
Here's a short reminder on the most common formatting rules you have at your disposal. A complete list is available in TextFormattingRules.
(empty line) Make a paragraph break. ---- Horizontal ruler [link] Create hyperlink to "link", where "link" can be either an internal WikiName or an external link (http://) [text|link] Create a hyperlink where the link text is different from the actual hyperlink link. [text|wiki:link] Create a hyperlink where the link text is different from the actual hyperlink link, and the hyperlink points to a named Wiki. This supports interWiki linking. * Make a bulleted list (must be in first column). Use more (**) for deeper indentations. # Make a numbered list (must be in first column). Use more (##, ###) for deeper indentations. !, !!, !!! Start a line with an exclamation mark (!) to make a heading. More exclamation marks mean bigger headings. __text__ Makes text bold. ''text'' Makes text in italics (notice that these are single quotes (')) {{text}} Makes text in monospaced font. ;term:def Defines 'term' with 'def'. Use this with empty 'term' to make short comments. \\ Forced line break (please use sparingly). |text|more text| Makes a table. Double bars for a table heading.
Don't try to use HTML, since it just won't work.
To embed images just put them available on the web using one of the approved formats, and they will get inlined automatically. To see the list of approved formats, go check SystemInfo.
To make a code block, use triple {'s to open, and triple }'s to close.
(Wondering where this text comes from? It's on a page called Edit Page Help, which you can edit too!)