Pelivälineisiin voi käyttää vaikka 20000 euroa, jos sikseen mieli tekee. Vaikka laudan ja kivet saa halvimmillaan 37 eurolla (Gaimportin hinta huhtikuussa 2005), voi joskus olla tarpeen pihistää tästäkin.

  • Pihistäminen onnistuu esimerkiksi ostamalla keinonahkalauta 7 eurolla. -- Matti

Halpa pelilauta#

Pelilaudan voi valmistaa itse kokopuusta, jos on tilaa ja saa jostain halpaa puutavaraa. Kaupunkilaishinnoin tämä ei kannata. Kaupungistakin voi sitävastoin saada kohtuuhintaan vanerilevyä. Tästä pystyy sitten valmistaan laudan varsin vähäisin kustannuksin. Kalvotussilla piirrettyjen viivojen lisäksi tällainen lauta ei kaipaa kuin pintakäsittelyä.

Toisena vaihtoehtona on tulostettavat laudat.

Halpoja kiviä#

Teetin savisia kivejä halpana vaihtoehtona kouluihin vietäväksi. Kivet tehtiin punaisesta ja valkoisesta savesta. Kivien tekeminen vei noin 2h, ja polttouunissa ne viettivät yhden yön. Kivien lasittaminen veisi pari päivää jos sen olisi tehnyt - silloin olisi toisaalta saanut ne valkoisen ja mustan värisiksi. Kivien koossa oli jos jonkinnäköistä variaatiota, mutta se ei loppujen lopuksi haitannut niitten pelattavuutta.

Muita halpoja kivivaihtoehtoja on akvaarioihin tarkoitetut lasikivet. Valitettavasti en ole vielä löytänyt kauppaa, josta saisi niitä halvalla.

Authentication code:

Toolbar

Comment signature

Add new attachment

Only authorized users are allowed to upload new attachments.

Here's a short reminder on the most common formatting rules you have at your disposal. A complete list is available in TextFormattingRules.

(empty line)     Make a paragraph break.
----             Horizontal ruler
[link]           Create hyperlink to "link", where "link" can be either an internal 
                 WikiName or an external link (http://)
[text|link]      Create a hyperlink where the link text is different from the actual 
                 hyperlink link.
[text|wiki:link] Create a hyperlink where the link text is different from the 
                 actual hyperlink link, and the hyperlink points to a named Wiki. 
                 This supports interWiki linking.

*                Make a bulleted list (must be in first column). Use more (**) 
                 for deeper indentations.
#                Make a numbered list (must be in first column). Use more (##, ###) 
                 for deeper indentations.

!, !!, !!!       Start a line with an exclamation mark (!) to make a heading. 
                 More exclamation marks mean bigger headings.

__text__         Makes text bold.
''text''         Makes text in italics (notice that these are single quotes ('))
{{text}}         Makes text in monospaced font.
;term:def        Defines 'term' with 'def'.  Use this with empty 'term' to make short comments.
\\               Forced line break (please use sparingly).

|text|more text| Makes a table. Double bars for a table heading.

Don't try to use HTML, since it just won't work.

To embed images just put them available on the web using one of the approved formats, and they will get inlined automatically. To see the list of approved formats, go check SystemInfo.

To make a code block, use triple {'s to open, and triple }'s to close.

(Wondering where this text comes from? It's on a page called Edit Page Help, which you can edit too!)