This is version . It is not the current version, and thus it cannot be edited.
[Back to current version]   [Restore this version]

Testailin tänään näppärää vapaasti levitettävää pikkuohjelmaa nimeltä uliGo, jolla voi harjoitella go-ongelmien ratkaisemista. Tälle ohjelmalle on helppo tehdä tehtäväkokoelmia sgf-muodossa. Ohjelma pitäisi olla myös helppo kääntää suomen kielelle (voin kokeilla kuinka onnistuu), joten tämän pohjalle voisi tehdä näppärän harjoitteluohjelman lapsille. Ohjelman mukana tulee valmiiksi kaksi tehtäväkokoelmaa (helppo ja vaikea), mutta molemmat lienevät liian vaikeita ihan aloittelijoille.

Peruskäyttäjille ainut hankaluus on se, että ohjelma on tehty Python-kielellä, joten koneeseen pitää asentaa ensin Python, mutta sen pitäisi onnistua helposti alla olevasta linkistä. Tarkempia ohjeita löytyy myös uliGo:n sivuilta.

-- Teemu Hirsimäki, 26.2.2003

Ohjelman kääntäminen suomen kielelle oli varsin yksinkertaista. Pistän käännetyn version tännekin saataville, kunhan saan paketoitua sen paremmin. Väsäilin myös uliGo:lle muutamia helppoja tehtäviä, jotka löytyvät osoitteesta http://iki.fi/thirsima/gotehtavia/. Ensimmäisessä tiedostossa on yhden siirron vangitsemisia ja toisessa kahden siirron. Onko joku vielä kokeillut asentaa Windowsille noita ohjelmia? Onnistuiko helposti?

-- Teemu Hirsimäki, 27.2.2003

Add new attachment

Only authorized users are allowed to upload new attachments.
« This particular version was published on 05-Sep-2005 00:15 by TeemuHirsimäki.