This is version . It is not the current version, and thus it cannot be edited.
[Back to current version]   [Restore this version]

Suomen go-liitto ry - Finnish Go Association#

Ajankohtaista ja tulevaa toimintaa#

Turnaustiedotusta#

Toimintaa#

Suomen go-liitto toimii go-kerhojen kattojärjestönä Suomessa ja edustaa Suomea kansainvälisissä go-järjestöissä. Liitto on jäsen Euroopan go-liitossa (EGF), kansainvälisessä go-liitossa (IGF) ja maailman pari-go-liitossa (WPGA).

Käytännön toiminta keskittyy koordinointiin ja yhteydenpitoon kerhojen välillä sekä ulkomaille. Go-liitto pyrkii tukemaan paikallisten go-kerhojen asemaa ja suurin osa käytännön toiminnasta tapahtuu paikallisissa kerhoissa. Liitto vastaa suomalaisten luokituksista, SM-turnauksista ja suomalaisten turnausten gorreista. Liiton toimintaa pyörittää syyskokouksessa vuodeksi kerrallaan valittava hallitus ja toimintaa rahoitetaan jäsenmaksujen avulla.

Liiton jäseninä voivat olla rekisteröityneet kerhot ja henkilöjäsenet. Suurin osa liiton jäsenistä kuuluu liittoon jäsenkerhon kautta.

Liitto järjestää syksyllä SM-turnauksen, johon kaikki jäsenet voivat osallistua. Lisäksi liiton jäsenkerhot järjestävät vuosittain joukkueiden SM-turnauksen, naisten SM-turnauksen, Korean Ambassador's Cupin ja muita SM-turnauksia.

Liiton yhteystiedot ja viestintäkanavia#

  • Go-liiton sähköpostiosoite on <finland@eurogofed.org>
  • Go-liiton kotisivut löytyvät osoitteesta http://www.sgl.fi
  • Postiosoite: Suomen go-liitto ry c/o Janne Nikula, Mäkelänkatu 20 B 21, 05100 Helsinki
  • Jos mieleesi tulee jokin liittoon liittyvä asia, josta ei vielä tietoa ole näkyvillä, ilmoita siitä täällä.
  • Liiton jäsenmaksut
  • Liiton kerhoksi
  • Kerhot - Go-liiton jäsenkerhot ja muut kerhot
  • Arkisto - Menneitä tapahtumia, tietoja, pöytäkirjoja yms.

Hallitus 2015#

  • Janne Nikula, puheenjohtaja, turnausvastaava, jäsenvastaava
  • Pekka Keipi, varapuheenjohtaja
  • Jaakko Virtanen, varapuheenjohtaja
  • Juho Heikkinen, rahastonhoitaja, sihteeri
  • Ossi Sandberg, tiedottaja
  • Jesse Savo

Varajäsenet 2015#

  • Eetu Erkkilä
  • Olli Ervelä
  • Arto Heikkinen
  • Reino Karttunen
  • Mika Lemström
  • Anttoni Maula

Toiminnantarkastajat 2015#

  • Suvi Rovio
  • Lauri Paatero, vara-

Add new attachment

Only authorized users are allowed to upload new attachments.

List of attachments

Kind Attachment Name Size Version Date Modified Author Change note
pdf
Go liiton säännöt.pdf 80.2 kB 1 08-Jan-2024 09:00 Mikko Polojärvi
« This particular version was published on 21-Jan-2015 21:42 by JanneNikula.