This is version . It is not the current version, and thus it cannot be edited.
[Back to current version]   [Restore this version]

En itse osaa arvioida kokonaisvaltaisesti saatavilla olevaa englantilaista gokirjallisuutta, mutta voisi kuvitella että Elementary Go Series voisi olla esimerkillinen lähtökohta suomennusprojektille. Sen etuna kuitenkin on että käsittelee gon perusteet (12k~3k) melko laajasti ja on alunperinkin julkaistu käsittääkseni englantilaiselle yleisölle. James Davies on ollut aktiivisesti mukana tekemässä sarjaa. Kustannuksia ajatellen ja itse digitekniikan kannattajana, pitäisin myös digikirjaa mahdollisena formaattina. Tässä pitää kuitenkin miettiä että tavoittaako paperi vielä yleisön paremmin (vuonna 2012+). --Jouni, 23.3.2010

Itse uskoisin, että suomenkieliselle go-kirjallisuudelle on suurin tarve vielä englantia osaamattomilla, eli lähinnä gota aloittelevilla lapsilla. Sikäli olisi hyvä, jos joku ihan aloittelijasarja olisi käännetty suomeksi, esimerkiksi Learn to play go. --Suvi

Mielestäni kannattaa miettiä aika tarkaan, mikä laitetaan kirjan tavoitteksi.

Kirjojen tehokuus goon levittäjänä on minusta hieman kyseenalainen. Parhammillaankin kirja on noin vuoden saatavilla kirjakaupoissa (näytevaraston kautta), tämän jälkeen kirjan saa vain verkkokaupoista yms. Eli kirjan hankinta vaatii jo jonkinlaista innostuneisuutta.

Goon levittämisen kannalta uskoisin, että suomenkielinen oppimateriaali verkossa olisi tehokkaampaa. Toisaalta englanninkielisten kirjojen kirjoittajat tuskin haluavat antaa oikeuksia kääntää verkkoon. Wiki ei sellaisenaan tuota goon oppimateriaalia. Mutta olisiko mieltä koota kiinnostuneita kirjoittajia kokoamaan oppimateriaalia? Vai tuleeko siitä vain sota? :)

Tässä mielessä kirjoja voisi suunnata niille, jotka ovat jo pääseet alkuun, mutta perustteet ovat vielä heikossa jamassa.

-- Lauri

Onko muuten kukaan kysynyt Kiseidoolta tai Good Move Pressiltä mikä olisi heidän kantansa, jos esimerkiksi Elementary tai Learn to Play Go -sarjat suomentaisiin ja julkaistaisiin digikirjana ilmaisjakeluna tai nimellistä lahjoitusperustaista korvausta vastaan? Voisi kuvitella että on ainakin yksi kustantaja, joka ei tuomitse heidän kirjojensa suomentamista, koska suomenkielisen painetunkaan kirjallisuuden rojaltit eivät ole käytännössä merkittäviä.

Ihan uuniikin suomalaisen materiaalin tuottamisen wikissä olisi kyllä projektina kaunis, mutta se vaatisi jonkun pari ahkeraa kirjoittajaa ja projektin vetäjää.

--Jouni

Add new attachment

Only authorized users are allowed to upload new attachments.
« This particular version was published on 23-Mar-2010 13:04 by Jouni Valkonen.