Tällä sivulla arkistoitua YliGon vuoden 2008 tiedotusta. --Janne, 7.3.2009


YliGo Open aloittaa YliGon joulutauon#

Keskiviikkona 17.12. järjestetään Kaislan peli-illan tilalla perinteinen YliGo Open-turnaus (ilmoittautuminen). Koska seuraavat keskiviikot ovat 24.12. ja 31.12. YliGo pitää luontevasti joulutaukoa. Vuoden 2009 ensimmäinen peli-ilta järjestetään luonnollisesti Kaislassa keskiviikkona 7.1.

Go-seuralle uusi hallitus#

Helsingin yliopistollisen go-seuran syyskokous valitsi go-seuralle uuden hallituksen vuodelle 2009. Puheenjohtajaksi valittiin Kalle Timperi. Hallituksen varsinaisiksi jäseniksi valittiin Pekka Keipi, Aapo Kyrölä, Antti Niemi, Janne Nikula, Miika Nikula, Samuel Ritakallio ja Mikko Siukola. Varajäseniksi valittiin Mika Urtela ja Annika Piiroinen.

Syyskokous ja pikkujoulut 6.12.#

YliGon syyskokous järjestettiin lauantaina 6.12. uudella ylioppilastalolla. Syyskokouksen jälkeen järjestettiin alasaunalla pikkujoulut, joihin osallistui peräti 12 ihmistä.

YliGolle omat kerhotilat#

Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen päätöksellä YliGo saa vuoden 2009 alusta omat kerhotilat. Kerhotilat sijaitsevat uuden ylioppilastalon B-rapun neljännessä kerroksessa ja niillä on yhteensä kokoa hieman yli 40 m². Kerhotilat jaetaan roolipelaajien, manga-harrastajien, strategiapelaajien, salamurhaajien ja science fiction-klubin kanssa.

Keskustan peli-ilta jatkaa myös vuoden vaihteen jälkeen Kaislassa ja Kumpulan peli-ilta Exactumissa. Kerhotilat kuitenkin tuovat järjestölle lisää varastotilaa ja tarjoavat uusia toimintamahdollisuuksia aivan Helsingin ydinkeskustassa.

Alkeiskurssi#

YliGo järjesti yliopiston syyslukukauden alkaessa gon alkeiskurssin. Viisi opetuskertaa sisältäneen kurssin aloitti 13 osallistujaa. Lopputurnaukseen asti jaksoi seitsemän pelaajaa.

Lisätietoa alkeiskurssista.

Menestystä kongressissa#

YliGon Euroopan go-kongressin edustusjoukkue, Mikko Siukola (kunkku), Mika Urtela (3 dan), Miika Nikula (3 dan), Janne Nikula (2 dan), Kalle Timperi (1 dan), Deni Seitz (1 dan) ja Juho Pakarinen (4 kyu), saavuttivat kongressin ensimmäisen viikon pääturnauksessa 62,9 voittoprosentin tuloksen. Toisen viikon jälkeen voittoprosentti oli edelleen rankentuneesta parituksesta huolimatta positiivinen 55,1.

Kongressin joukkueturnauksessa YliGo pääsi 52 osallistujan joukosta 16 parhaan joukkoon. Pelit pelattiin kahden kiven alitasoituksilla. Ammattilaiset laskettiin 8 daneina.

Japania, Kiinaa ja Romaniaa vastaan pelattujen otteluiden jälkeen YliGo oli kohtuuttoman hankalista vastustajista huolimatta selvinnyt alkupeleistä pudotuspeleihin. Toivottiin, että edes kerran turnauksessa tulisi helpompi vastustaja. Toisin kävi. Vastaan tuli Beneluxin joukkue, jota oli terästetty turnausta johtavalla taiwanilaisella 7 danilla. Vastusjoukkueen kolmospöytä, Noguchi Motoki 7 dan, myöhästyi pelistään, sillä hänellä oli vielä siinä vaiheessa luento kesken.

PöytäPelaajaLuokitusJapaniKiinaRomaniaBeneluxYhteensä
1 Mikko Siukola 4 dan 6d- 9p- 5p- 7d- 0/4
2 Mika Urtela 3 dan 5d+ 5p- 6d- 7d- 1/4
3 Miika Nikula 3 dan 4d+ 5d+ 5d- 7d- 2/4
4 Janne Nikula 2 dan 2d+ 2d+ 1d+ 5d- 3/4
5 Kalle Timperi 1 dan 2k+ 2k+ 1d+ 1d+ 4/4
Yhteensä 4/5 3/5 2/5 1/5

Puisto-gota keskiviikkona 23.7.#

Keskiviikon peli-ilta päästiin kolean ja sateisen kesän jälkeen ensimmäistä kertaa pelaamaan Kaisaniemen puistossa. Osallistujia oli reilut 25.

Mökkileiri#

Yligolaiset järjestivät 27.-29. kesäkuuta Vihdissä mökkiviikonlopun. Osallistujia oli 7. Leirillä pelattiin pikapeliturnaus.

Keskitysleiri#

YliGo järjesti 15.6. avoimen keskitysleirin, jossa pelattiin paljon go:ta ja lopulta pidettiin hauskaakin. Osallistujia oli tällä kertaa ennätyksellisesti peräti seitsemän, joiden luokitukset olivat tavallistakin monimuotoisempia. Taukoja mukavoitti elävä musiikki, sekä paikalle järjestynyt pienimuotoinen tarjoilu. Uusinta otetaan heti kun aikataulut antavat myöten. Pyritään myös aktivoimaan YliGon nuorempaa sukupolvea tapahtumiin mukaan.

Tapahtuma järjestettiin myös 15.7. (9 osallistujaa) ja 22.7. (11 osallistujaa).

YliGo Cup 2008#

Mikko Siukola on uusi KUNKKU!

Tulokset

YliGo hyväksytty yhdistysrekisteriin#

Torstaina 15.5. Helsingin yliopistollinen go-seura ry kirjattiin PRH:n yhdistysrekisteriin. Näin jo vuonna 2006 aloitettu prosessi yhdistyksen rekisteröimiseksi on lopultakin lukuisista vastoinkäymisistä huolimatta saatu kunnialla päätökseen.

Kumpulan peli-ilta keväällä#

Yliopiston kevätlukukauden aikana järjestettiin joka torstai peli-ilta Kumpulan kampuksella Exactumin Unicafessa. Peli-ilta keräsi riittävästi kävijöitä vakiinnuttaakseen suosionsa ja homma toimi hyvin. Peli-iltoja tullaan jatkamaan syyslukukauden alkaessa.

Kevätkokous ja pikapeliturnaus#

YliGo järjesti sääntömääräisen kevätkokouksensa lauantaina 5. huhtikuuta klo 19:00 uuden ylioppilastalon B-rapun 4. kerroksen Cajsa- ja Politicus-saleissa. Kevätkokouksen yhteydessä pidettiin pikapeliturnaus ja sauna. Pikapeliturnauksen voitti Olli Pulkkinen. Tulokset.

YliGon pikapelihaaste (kevät 2008) on päättynyt.#

Huikean loppukirin jälkeen voittajaksi selviytyi Olli Pulkkinen, toisen sijan saavutti Janne Nikula 98 voitolla. Tarkemmat tiedot löytyvät täältä: YliGon pikapelihaaste 2008.

YliGon pikapelihaasteen testausvaihe on päättynyt!#

YliGo haastaa kevään kuluessa jäsenensä mittelemään taitojaan ja hiirikäden notkeutta KGS:n kautta toteutettavassa pikapelimaratonissa. Testauskierros on päättynyt. Mikko Salminen on saavuttanut ensimmäisenä 25 voiton maagisen rajan. Lue lisää: YliGon pikapelihaaste (testikierros).

Authentication code:

Toolbar

Comment signature

Add new attachment

Only authorized users are allowed to upload new attachments.

Here's a short reminder on the most common formatting rules you have at your disposal. A complete list is available in TextFormattingRules.

(empty line)     Make a paragraph break.
----             Horizontal ruler
[link]           Create hyperlink to "link", where "link" can be either an internal 
                 WikiName or an external link (http://)
[text|link]      Create a hyperlink where the link text is different from the actual 
                 hyperlink link.
[text|wiki:link] Create a hyperlink where the link text is different from the 
                 actual hyperlink link, and the hyperlink points to a named Wiki. 
                 This supports interWiki linking.

*                Make a bulleted list (must be in first column). Use more (**) 
                 for deeper indentations.
#                Make a numbered list (must be in first column). Use more (##, ###) 
                 for deeper indentations.

!, !!, !!!       Start a line with an exclamation mark (!) to make a heading. 
                 More exclamation marks mean bigger headings.

__text__         Makes text bold.
''text''         Makes text in italics (notice that these are single quotes ('))
{{text}}         Makes text in monospaced font.
;term:def        Defines 'term' with 'def'.  Use this with empty 'term' to make short comments.
\\               Forced line break (please use sparingly).

|text|more text| Makes a table. Double bars for a table heading.

Don't try to use HTML, since it just won't work.

To embed images just put them available on the web using one of the approved formats, and they will get inlined automatically. To see the list of approved formats, go check SystemInfo.

To make a code block, use triple {'s to open, and triple }'s to close.

(Wondering where this text comes from? It's on a page called Edit Page Help, which you can edit too!)